Jee, tuli yksi merkkipaalu saavutettua eilen lauantaina: 300 uutista KonsoliFINissä tuli täyteen. Mahtista, jee. Viime aikoina uutisointi on ollut kovaa ja ratio pysynyt hyvänä. Mielenkiintoista hommassa on se, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommalta se tuntuu. Jos pitää liikaa taukoa, on aloittaminen kuin Steven Seagalia vastaan taistelemista – takkuista, turhaa.
Mietin vielä tässä, julkaistaanko Lammasliivit Vol 5:sta minkäänlaista traileria ennen itse tuotoksen julkaisua. Materiaalia kyseistä eeposta varten ei ole vielä kuvattu, eikä myöskään kestoa saati osien määrää ole lyöty lukkoon. Tulossa on luultavasti joka tapauksessa reilusti pisin tarina saagassa.
Miten niin harva muuten kysyi tuon hiljattain julkaistun Teaserin nähdessään, mistä koko hommassa oli kyse? Hah.
Hakkiz pääsee kohta intistä (hihi), joten yksi eeppinen resurssi lisää vapautuu käytettäväkseni. Minulla onkin hänelle pientä ehdotusta tehtävänä ja suunnitelmia suunniteltavana. Kenties tuloksena on jotain Green Lightin kaltaista, kenties jotain suurempaa.
Niin, en ole ihan sellaista blogaustahtia pitänyt yllä, kuin tarkoitus oli, joten vielä on mahdollista, että tämän eeppisen blogin sijainti vaihtuu. Tutkin lähiaikoina muita mahdollisuuksia hieman lähemmin.
0 Kommentit to “OMG, merkkipaalu!”