07
hei
06

Voitto!

John Aloisi tuulettaa ratkaistuaan Australian MM-kisapaikan

Jeaaa! Team KonsoliFIN paunasi Nordic Xbox Leaguen toisessa osakilpailussa. NapaKettu onnistui kaatamaan finaalissa Peliplaneetan jyri8823:n maalein 3-0 uusintaottelussa (ensimmäinen päättyi 1-1, eikä ratkaisua haluttu tehdä epämiehekkäästi pilkuilla, jotka Kettumon voitti kuitenkin), kun itse sain 2-1 voiton semifinaalissa Pelaajaboardin Kogekista. Osakilpailuvoiton ansiosta kärki tiivistyi huomattavasti, sillä edellisen osakilpailun voittanut Livegamers oli “vasta” kolmas, ja näin sen etumatka hupeni reiluun sataan pisteeseen.

Turnauksen ansiosta yleensäkin tutustuin koko peliin ja täytyy todeta, että varsinkin moninpelinä 2006 FIFA World Cup on viihdyttävä, vaikka vikoja löytyykin. Yksinpelinä ei tätä kauhean kauaa varmaan jaksa vääntää, mutta kömpelösti toteutettu Live-puoli ajaa asiansa mainiosti. Hyviä pelejä saatiin turnauksessakin aikaan, kiitos siitä vastustajille.

Vähemmän loistokasta on se, että välittömästi välierätappion jälkeen eräs nimeltä mainitsematon taho (LG:n PingKing) esittää sopupelisyytöksiä, kun NapaKettu sai uhkean 8-0 voiton illiistä. Kyseinen henkilö piti tuollaista maalimäärää mahdottomana ja epänormaalina. Ehkä häneltä jäi huomioimatta, että toisessa alkulohkossa yksi ottelu päättyi 6-2 ja toinenkin 4-2. Mutta koska se oli KonsoliFINin joukkue, joka voitti 8-0, oli kyseessä pakko olla sopupeli. Sama, kun sanoisit toiselle päin naamaa “En voi käsittää miten paskasti pelasit. Ei tällainen ole normaalia.” Kiitokset letuista. Ei millään pahalla, mutta ei kyllä hyvälläkään.

Joka tapauksessa turnaus oli maukas ja innolla odotetaan seuraavaa osakilpailua, jonka peliä ei ole vielä julkistetttu. Toivottavasti tällä kertaa pelaajat todella saavat vaikuttaa siihen, mikä peli valitaan, jotta vältytään samoilta ongelmilta, kuin toisen osakilpailun parissa ilmeni.

Saas nähdä, tuleeko sieltä oikein jotain palkintojakin, vai viekö ns. sopupelijupakka nekin mennessään.


1 Vastaus to “Voitto!”


  1. heinäkuu 7, 2006 kello 22:53

    Ei se voittaminen väärin ole…


Jätä kommentti




Kalenteri

heinäkuu 2006
ma ti ke to pe la su
« kes   elo »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

a