Nuuh, taas on liian kauan kulunut edellisestä blogahduksesta. Koevikko hyökkii niskaan ja maanantaina on vielä hoidettava englannin kirjallinen osio alta pois niin JOU-kirjoitukset on ohi syksyn osalta. Ruotti näytti menneen ihan hyvin, sillä tuli monivalinnoista yhteensä semmosiet 71 pistettä 80 mahdollisesta. Avot ja aineet tarkistamati vielä ovat.
Viime perjantaina sain tuon NHL 07:n kokoversion ja kyllähän tuota on ihan kiitettävästi viännetty ja kiännetty. Välissä Kalluckin kanssa kahdestaan ja välissä yksistään. Livessä olen pelannut vasta kaksi ottelua, ja niistä nauhoitinkin pelikuvaa hitusen. NviperO:n epäonneksi New Jerseyn Brodeur taisi kärsiä ramppikuumeesta, sillä maalit olivat hitusen löysähköjä hänen kaltaiselleen ammattilaiselle.
Itse peli on sangen mainio. Uusi kontrollisysteemi tuo kaivattua syvyyttä ja väriä vanhaan pelimekaniikkaan verrattuna. Viuhuvan rannarin vetäminen ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä videopelissä. Toki kontrollien sisäistäminen vie aikaa, mutta kyllähän se perehtyminen kannattaa. Tarkempaa arvostelua on odotettavissa KonsoliFINiin toivottavasti ensi viikolla jo.
Nauhoitin tosiaan hieman pelikuvaa Live-sessioista. Ensimmäisestä matsista, Philadelphia - New Jersey nauhoittelin koko ottelun. Toisesta, Suomi - Slovakia, nauhoitin vain erien lopussa esitettävät koosteet. Philly - Jersey -matsin ensimmäisen erän pistin kokonaisuudessaan esille, mutta toisen ja kolmannen puristin koosteeseen. Huikean maajoukkuetrillerinkin koostetta on tarjolla. Ja videoista puheenollen, E-Day lähestyy…
