Arkisto lokakuu, 2006:lle

31
lok
06

PES6 ja PAL60:n kirous

PES6

Pro Evolution Soccer –sarja teki kuudennen osansa muodossa debyyttinsä uuden sukupolven konsoleilla. Xbox 360 –versio ei kuitenkaan ole niin huikea, kuin voisi kenties olettaa, sillä siitä puuttuvat aikaisemmin ihastuttaneet lähes kokonaan editointimahdollisuudet, pelimuotoja puuttuu ja verkkopelikin on hieman puolivillainen. Ei kuitenkaan ole vaikea huomata pelaavansa PESsiä, sillä presentaatio ja hirveät taustamusiikit antavat pelin ilmi oitis. Myös pelattavuus on selvää Seabassin käsialaa.

Kaikista ilkeimpiä puutteita tässä Microsoftin uuden konsolin jalkapallomessiaassa ovat minulle PAL60-pakko ja uusintojen tallennusmahdollisuuden puuttuminen. Selvitän asian vielä kerran näin blogissa, jottei se jää kenellekään LLP:tä seuraavalle epäselväksi. Käytän vielä nykyään laitteistoa, jolla PAL60-tilassa videon nauhoittaminen ei suju tyydyttävällä kuvanlaadulla. Minun on siis asetettava konsoli aina PAL50-tilaan nauhoituksia tehdessä. Ikävästi Xbox 360:lla monet pelit eivät vain tue tätä wanhanaikaista ominaisuutta lainkaan. FIFA 07 sen sijaan tukee.

En ole vielä hirveästi PES6:n parissa aikaa viettänyt, sillä Kalluck on ”yllättäen” ”oikeutetusti” vallannut pelin ja konsolin hyvällä prosentilla, mutta jotain osaan siitä jo sanoa. Kontrollit tuntuivat ainakin aluksi hieman huonommilta kuin vitosessa. Sittemmin olen kai tottunut niihin. Iloisena piirteenä olen huomannut, että peliä joutuu oikeasti rakentamaan, eikä maaleja (yleensä) saada pelkästään juoksemalla. Viimeistelemisessä on edelleen hiottavaa, sillä vedot tahtovat lähteä hieman kummallisesti. Tiedä sitten johtuuko paskasta pelistä vai pelaajasta.

Live-tuki on hieman vaillinainen. 1vs1-matsien pelaamisessa ei sinänsä ole minulle mitään ongelmaa, mutta kun viivettä tuppaa olemaan hitusen liikaa. Erikoistilanteet ovat sangen tuskaisia lagin ansiosta, ja peli vieläpä haluaa kovin oikein nykiä näissä paikoissa. Konamin pojat olisivat voineet viettää hieman enemmänkin aikaa koodia optimoitaessa. Optimatch ei tykkää sekään toimia kovin mallikkaasti, sillä pikaisen kokeilun aikana ei matsia löytynyt millään.

Pelistä on hieman ristiriitainen maku. Onhan se PES, mutta Seabass ja kumppanit olisivat voineet viimeistellä peliä hiukkasen enemmän, sillä nyt julkaisu tuntuu selvästi keskeneräiseltä. Toivottavasti edes ensi vuoden versioon saadaan kaikki PS2-version ”herkut” ja jotain uuttakin.

Ja näin loppuun kiitän kaikkia E-Day 2006 -videota kommentoineita.

30
lok
06

Millainen on hyvä Making of?

Oblutupa

Kuulin tuossa taas tänään vähän semmoista juttua, joka sekoittaa Hakkiz-monnin vihauksen ohella ajatuksia, joten koitan jotain kirjoittaa. Jostain.

Katsoin eilen ennen nukkumaanmenoa Elder of Scrolls IV: Oblivionin keräilyversion lisälevyltä löytyvän Making of -dokumentin. Nykyäänhän moisten painattaminen lähes pelistä kuin pelistä on sangen muodikasta. DVD:llä ei minulle muuta kovin mieluisaa sisältöä löydykään dokkarin lisäksi. Video on mukavan pituinen, ja siinä pitkälti käydään – ah, taas niin muodikkaasti – läpi E3-demon kasaamista.

Kuitenkin kun verrataan Halo 2:n erikoisversion lisälevyyn, häviää Oblivionin vastaava reilusti. Saattaa luonnollisesti johtua Halo-faniudestani, mutta H2:n materiaali on todella mielenkiintoista, tarjoaa erilaisia näkökulmia, hyvää musiikkia ja taidokkaasti koostettuja kokonaisuuksia eri osa-alueilta. Sisältö ei keskity pelkästään Bungien jannuihin, jotka kertovat “Voi kuinka vaikiaa tämän pelin tekeminen olikaan, voi voi!”, vaan H2:n kehitysprosessia valotetaan ja samalla paljastuu, kuinka kunnianhimoinen projekti oli kyseessä sekä kuinka hukassa he olivatkaan välissä sen kanssa.

Ei Oblivionin Making of -pätkä tietenkään mikään huono ollut, mutta jotenkin siitä jäi kovin pinnallinen vaikutelma. Siinä missä Halon vastaava materiaali raapaisee vähän syvemmältä, keskitytään Oblivionin videossa katsastamaan miten jotakin on tehty. Siinä ei kerrota miksi näin tehdään tai mikä on tavoitteena. Elder Srolls -sarjan ympärille syntyneestä fanituksestakin olisi voinut vähän kertoilla juttuja. Halo 2:n lisämateriaalin kohokohtana voisin mainita E3-demon esityksestä koostetun montaasin, jonka aikana taustalla soi Hoobastankin Reason. Olin täysin myyty nähdessäni tuon ensi kertaa, ja niin olin nytkin. Siinä on sitä jotain, joka myös puuttuu Bethesdan poikien kokonaisuudesta.

Näin turhanpäiväisen blogahduksen lopuksi täytyy vielä väläytellä vähän numeroita, jotka olen saavuttanut viime aikoina: 10000 Gamerscorea, 500 uutista ja 3500 viestiä KonsoliFINissä. Jes! Nyt pitäisikin keksiä, mitä seuraavaksi tehdään.

28
lok
06

Red Light, Lammasliivit Vol 5…

Lammasliivi Productions juhlii toista vuosipäiväänsä iloisten ilmoitusten merkeissä. Viime oli ensimmäinen vuosi LLP:lle, jolloin ei nähty Lammasliivi Saagan uutta osaa, mikä saattoi tuottaa monille faneille pettymyksen. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan toistaa tuota pettymystä.

Yksi uusi sarja pistettiin myös aluille viime vuonna Green Lightin voimin. Aivan, sarja, joka saa suunnitelmien mukaisesti jatkoa ensi vuoden toisella neljänneksellä Red Lightin muodossa. Ensimmäinen osa keskittyi kertomaan Xboxin elämänkaaresta pelaajan positiivisesta vinkkelistä. Toisessa osassa onkin kyse Xbox 360:n alkutaipaleesta – ehkä hieman erilaisesta näkökulmasta. Ydintarina saa jatkoa.

E-Day 2006 –videossa paljastettiin ensimmäistä kertaa visio Lammasliivit Vol 5:n suhteen. Tuo niin kovin lyhyt pätkä kertoo paljon enemmän kuin aluksi näyttääkään. Saagan keskeiset teemat ovat läsnä niin koko videossa kuin LLV5-osuudessa. Projekti on edelleen hyvin herkässä vaiheessa, eikä summittaistakaan julkaisuaikaa voi näin antaa. Eeppisyyttä siitä ei puutu, sen LLP takaa.

Alkanut eeppisyyden vuosi ei kuitenkaan tarjoa pelkästään sitä, mitä ED06 kertoo. Täällä päämajassa muhii paljon ideoita, jotka kaipaavat vain kipinää toteuttamiseen. Pro Evolution Soccer 6:n PAL60-pakko on toki kova isku montaasisuunnitelmille, mutta mahdollisuuksia on edelleen paljon. Tapahtumat riippuvat myös muista tahoista, kuten esimerkiksi Halo 3:n julkaisuajasta. Ensi vuoden heinäkuussa väijyy myös asemiespalvelus, jota suorittamaan rakas CEO lähtee. Tänä aikana hyvin ymmärrettävästi LLP:n toiminta hiljenee 6-12 kuukaudeksi.

Tulevaisuudessa olisi tarkoitus myös keskittyä vähän paremmin blogahtelemiseen, eikä jättää tätä eeppisyyden nektaria janoavien juomapaikkaa ehtymään. Kysymyksien esittäminen ja kommentointi kommenteissa ei ole kiellettyä, vaan suorastaan suositeltavaa!

P.S: Erityiskiitokset videon tekoon osallistumisesta Smiisille, mahakkaalle ja 3D-miehelle ;)

 

 

 

 

26
lok
06

E-Day 2006

Nallukka!

Tässä se nyt sitten on. Tuumasin jo jättää koko videon julkaisematta, kun niin monet jannut tekivät oharit, mutta nyt sitä mennään joka tapauksessa. Kovalla taistelulla sain kuitenkin videon valmiiksi täksi päiväksi (pienillä virheillä varustettuna totta kai). En kerro vielä mitään itse pätkästä, vaan “virallinen lehdistötiedote” seuraa vasta huomenissa, jotten spoilaisi mitään.

E-Day 2006

23
lok
06

Dumdidum

Päivä lähestyy kiihtyvällä tahdilla, ja valmistelut ovat loppusuoralla. Videosta puuttuu enää oikeastaan alku, mutta jos tiukille menee, jääse pois. Julkaisuajankohtaa en ole vielä päättänyt, mutta mahdollisesti se venyy sinne lähemmäksi puolta yötä. Huhuja mahdollisista paljastuksista on liikkunut monenlaisia. Jotkut väittävät, että Untitled Super Project paljastettaisiin, ja toiset uskovat vahvasti, että Lammasliivit Vol 5 sekä Chronicles of Ryback: Part II tekisivät debyyttinsä. Toiset kertovat Lammasliivi Productionsin pistävän vihdoinkin pillit pussiinsa ja lopettavan samalla tämän säälittävän sähellyksen.

Aika on lähellä, aika on koittava…

15
lok
06

Tinnitys jäävistyy

Edellisestä blogahduksesta on kulunut jo yli kaksi viikkoa. Liian pitkä aika. Toivottavasti ette vihhaa liika kolokosti. Nyt pitäisi kait koittaa taas jatkaa entiseen tahtiin blogahtelua. Joka tapauksessa kokoan pienen tiivistelmän kahdesta viime viikosta. Toivotaan, etten ota tällaista menettelyä tavaksi :(

Jatka lukemista ‘Tinnitys jäävistyy’




Kalenteri

lokakuu 2006
ma ti ke to pe la su
« syy   mar »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

a