Hoihaihei! Pienoisen blogahdustauon selittää tällä kertaa se, että viime viikon torstaina sain hieman ennen kello 9.00 soiton kuriirilta: Xbox 360 oli saapunut takaisin! Unissani sain selvitettyä, että sen sai tuoda melkeinpä heti kotia. Sillä hetkellä minulla ei tietenkään ollut minkäänlaista hajua, mitä kello oli, mutta ei se haitannut menoa. Koko ruljanssi meni yllättävän nopeasti, enkä edes tiennyt kalaseni olevan matkalla kotia kohti ennen tuota puhelua.
Kuriirin tuoma Xbox 360 ei ole sama yksilö, joka lähti rakastavista käsistäni ennen joulua. Uutukainen on valmistettu 18.2.2006, eli muutaman kuukauden tuoreempi malli ja Samsungin asemalla vieläpä. Ääntähän tuo pitää edelleen, vaikkakin erilaista elämää.
Tiivistettynä koko takuureissu siis meni näin. Soitin Xbox-asiakaspalveluun 20.12, sain UPS-tiedot ja -lomakkeet samana päivänä sähköpostiin. Tulostin lapun, liimasin pakettiin ja soitin seuraavana päivänä kuriirille. Jostain kumman syystä häntä ei vain ilmestynyt paikalle, ja uusi soitto oli tarpeen 22.12. Tällöin paketti haettiin nopsasti pois. UPS-seurannan mukaan kone saapui Saksaan 29.12. Saksan tapahtumista ei ole mitään hajua, mutta pyhäilystä huolimatta kone tuli siis takaisin 11.1.2007. Ei mikään kauhean huono suoritus, kun tosiaan ottaa huomioon kaikki väliin mahtuneet pyhät.
Nyt olen jälleen oma itseni, sain puuttuvan palasen takaisin. Grrr! Tiedä vaikka jostain taas innostuisi videota tekemään. Ehkäpä World Series of Poker: Tournament of Championsin kamalista huulisynkkauksista? Hui!
Änäri maistuu edelleen
