Maailmanloppu 1999

Kuten moni varmasti hyvin tietääkin, löytyy minun henkilökohtaisesta kirjastostani maailmankirjallisuuden helmiin kuuluva Charles Berlitzin kirjoittama Maailmanloppu 1999. Kuten nimi hyvin kertoo, käsittelee teos maailmanloppua usealta kantilta katsottuna. Nimen mukaisesti ihmiskunnan lopullisen tuomion olisi pitänyt saapua jo vuosituhannen vaihteessa, valitettavasti. Kirja julkaistiin 1981, englanniksi nimi kuuluu Doomsday 1999 A.D..

Innostuin lukemaan kirjaa tylsyyksissäni rippileirillä, jonne sen huvikseni olin raahannut mukaan. Leirin jälkeen luin kirjan läpi kotona. Vaikka nimi ja moni muu seikka antaakin ymmärtää, että kyseessä on melkoinen huuhaateos, ei se täysin sitä ole. Charles Berlitz ei itse välttämättä uskonut maailmanlopun tulevan 1999 vaan on koonnut yhtiin kansiin kokoelman erilaisia teorioita, legendoja, myyttejä, ennustuksia ja tarinoita. Ennen kaikkea teos sisältää historiaa. Kirja on vähintäänkin mielenkiintoista luettavaa, otti sitä vakavasti tai ei.

Kiintoisa tapaus on myös kirjoittaja Charles Berlitz itse. Hän syntyi 20. marraskuuta 1914 New York Cityssä ja kuoli 18. joulukuuta 2003 Floridassa. Charles oli Berlitzin kielikoulujen perustajan pojanpoika, mikä näkyi hänen elämässään vahvasti. Isän käskyjen mukaisesti jokainen sukulainen ja palveljia puhui taloudessa Charlesille eri kielelle, minkä seurauksena hänelle kehittyi käsitys, että jokaisella ihmisellä on oma kielensä. Murrosikään tullessaan hän puhui jo kahdeksaa kieltä sujuvasti. Lopulta hän hallitsi 32 kieltä, joista ainakin 15 täydellistesti ja loput lähes täydellisesti.

Charles Berlitz oli mukana tekemässä yli 200 oppi- ja sanakirjaa. Maailmanloppu 1999:n ohella hän kirjoitti muun muassa Bermudan kolmion, Arvoitus syvenee, Atlantiksen arvoitus ja Roswellin lentävän lautasen arvoitus. Bermudan kolmio julkaistiin vuonna 1974, ja sitä on myyty 20 miljoonaa kappaletta.

Maailmanloppu 1999 sisältää tarinoita muun muassa Atlantiksesta, jonka arvoitukseen olisi hauska itsekin joskus syventyä tarkemmin. Kirjan sisältöön kuuluu myös paljon juttua vedenpaisumuksista ja muista legendoista sekä asteroideista ynnä muista kosmisista ilmiöistä. Niinpä lainaan nyt tässä erittäin vakuuttavan teorian, jonka on esittänyt Berliinin yliopiston johtajana toiminut Johann Bode yli 200 vuotta sitten:

Meidän aurinkokuntamme suurin pikkuplaneettaryhmä kiertää aurinkoa asteroidvyöhykkeessä, joka sijaitsee Mars- ja Jupiter-planeettojen välillä. Suurin niistä, Ceres, on noin 750 kilometrin läpimittainen. Muiden koko vaihtelee, ja niitä arvellaan olevan yli 50 000 kappaletta. Yli 200 vuotta sitten esitti Berliinin yliopiston johtaja Johann Bode teorian, jonka mukaan tämän suunnaton asteroidiparvi olisi jäännös räjähtäneestä planeetasta ja kiertäisi yhä alkuperäistä rataansa auringon ympäri. Hänen teoriansa perustui laskelmaan, jossa perusyksiköksi otettiin maan etäisyys auringosta ja sitä sovellettiin lukusarjaan 0, 3, 6, 12, 24, 48, 96, 192 jne. Kuhunkin sarjan lukuun lisättiin 4 ja saatu summa jaettiin 10:llä, jolloin saatiin sarja 0,4 - 0,7 - 1,0 - 1,6 - 2,8 - 5,2 -10,0 - 19,6 jne. Kun näillä luvuilla kerrottiin tähtiteteellinen perusyksikkö - maan keskietäisyys auringosta (149 600 000 km) - luvut osoittavat kaikkien silloin tunnettujen planeettojen etäisyyttä auringosta melkoisella tarkkuudella - Merkuriuksen, Venuksen, Maan, Marsin, Jupiterin, Saturnuksen ja pian tämän jälkeen löydetyn Uranuksen. Poikkeuksena oli Marsin ja Jupiterin välissä oleva planeetta, jolle oli sarjassa luku, mutta jollaista ei ollut löydetty - kunnes pikkuplaneetat havaittiin. Tämä on joko uskomaton yhteensattuma tai aurinkokunnan rakennetta hallitseva matemaattis-fysikaalinen ilmiö. (Kaksi kaukaisinta planeettaa, Neptunus ja Pluto, eivät sopineet enää tähän kaavaan, sillä ne ovat paljon lähempänä kuin Boden laki ennusti. Sen sijaan Uranuksen löytyminen, joka sopi hyvin tähän kaavaan, oli näyttänyt antavan ratkaisevan todisteen lain paikkansapitävyydestä - myös puuttuvan planeetan osalta.)

Aika vakuuttavaa, eikö vain. Tuo mieleen tosin erehdyttävästi Niskalan algoritmin… Ai niin, mitenkäs tämä liittyikään maailmanloppuun: Noh, on luontevaa olettaa, että planeetan tuhosi joku kehittynyt sivilisaatio mahtavilla (ydin)pommeillaan. Eeppistä, eikö vain.

Punainen valo ei ota syttyäkseen

Valitettavasti se nyt vain on niin, ettei Red Lightia nähdä tällä neljänneksellä eikä todennäköisesti vielä tänä vuonna. Syynä viivästykseen voi pitää sekä teknisiä, ajankäytöllisiä, ilmastollisia että mielenlaadullisia ongelmia. Kun PAL60-kuvaa ei voi nauhoittaa projektin arvoisella tavalla, on se pistettävä jäihin toistaiseksi. Olisi vaikea motivoitua tekemään hyvää videota, jos tietää, ettei saa siihen mukaan joitakin tärkeimmistä Xbox 360 -nimikkeistä. Tämä vaikuttaa luonnollisesti projektin luonteeseen.

Suunnittelupöydällä ja kehitteillä on kuitenkin monia muita mielenkiintoisia ja pienimuotoisempia, mutta melkein yhtä eeppisiä projekteja, jotka toivottavasti näkevät päivänvalon ennen deadlinea, joka on muuten 9.7.2007. Silloin Lammasliivi Productions menee sapattivapaalle metsän siimekseen.

Toivottavasti ette nyt kaikki vihhaa. Jos tätä nyt kukaan odottikaan.

Varjojuoksu

Pääsin tiongin vinkistä 1UP.com-sivuston avustuksella viekkaasti koikkelehtien lataaman Xbox 360:n Shadowrun-räiskinnän betan. Kyseessä on hieman erilainen FPS, sillä aseiden lisäksi toimintaan kuuluu taikuutta ja teknologiaa. Tämä herättää luonnollisesti ennakkoluuloja peliä kohtaan. Lisää soppaa hämmentävät Shadowrun-sarjan fanit, sillä sarjaa ei välttämättä mieluusti räiskinnän muodossa haluttaisi nähdä.

67935 uhria janoaa kostoa

Bungie päivitti tässä hiljan verkkosivustonsa uuteen kuosiin. Studiolla oli tavoitteena saada uudistus valmiiksi hyvissä ajoin ennen Halo 3 -betaa, jotta samalla päästäisiin senkin puolen systeemejä testaamaan. Supereimpia ominaisuuksia saadaan kuitenkin odottaa messiaspelin julkaisuun asti.

Verkkosivuilta saa katsottua Halo 2:n pelaajakohtaiset Live-tilastot, kuten ennenkin. Nyt päätin kuitenkin hieman tutkia näitä lukuja. Olen pelannut Waloa verkossa kahdella gamertagilla: Paavilla sekä 2kk kestäneellä Tealc 0f Chulakilla. Paavi on edelleen käytössä, joten sille kertyy pelejä varmasti vielä mukavasti, kun uudet H2-kentätkin tekevät tulemistaan.

Laskin nopeasti yhteen molempien tunnusten tilastot, ja luvut ovat pelottavan suuria. Olen ottanut Livessä reilun kahden vuoden aikana osaa 6304 matsiin, joissa tappoja on kerääntynyt yhteensä 67935. Aika hullusti siis. Kuolo on korjannut minut 49545 kertaa. Tappojen ja kuolemien suhde on noin 1,37. Olen myös avustanut 17364 vihulaisen lahtaamisessa.

Tilastoihin otetaan mukaan matchmakingissa pelattujen ottelujen ohella itse järjestetyt custom-matsit, joissa on luonnollisesti tullut pelleiltyä ja keskityttyä muuhunkin kuin frägäilemiseen. Jotkin “ottelut” rajoittuvat 20 sekunnin hyppelemiseen, osa on venynyt monen tunnin sessioiksi erinäisistä syistä.

Oli miten oli, luvut puhuvat pelottavaa kieltä. 67935 jannun virtuaalimaailmassa tappamisen sijasta olisin voinut tehdä jotain hyödyllistäkin, esimerkiksi lukea sivistäviä kirjoja. En kuitenkaan varsinaisesti kadu. Siellä on tapahtunut paljon hienoja asioita. Chronicles of Rybackin kuvaaminen oli Lammasliivi Productionsin syntymisen ja minun itseni kannalta erittäin tärkeä tapahtuma. Tapasin Halo 2:n parissa myös Cubasen aka Smiisin aka Siimin, jonka kanssa tulee vietettyä aikaa Livessä sekä muutenkin hyvin paljon edelleen. Hieno mies. Uskaltaisin sanoa, että Siimin elämäkin olisi hieman erilaista, ellemme olisi kohdanneet taistelutantereilla. Tällä hetkellä hän esimerkiksi tuskin olisi PlayStation 3:n julkaisubileissä.

Tealc 0f Chulakina pelatessani kohtasin Sarge Fletch -gamertagilla taistelleen skotin, joka Tähtiportista innostuneena iski väkisin minut ystävälistalleen. Hän löytyy nykyisin myös messengerin yhteystiedoista, ja juttelemme usein edelleen. Toinen hieno mies.

En kadu pätkääkään. Halo 2 on siitä harvinainen Live-peli, että oikeastaan ainoana Xbox-pelinä PGR3:n ohella se on onnistunut saamaan aikaiseksi ympärilleen todellisen yhteisön, vaikka Liveä usein yhteisöllisyydestään mainostetaan. Uudella sukupolvella en ole vielä vastaavaa huomannut, vaikka esimerkiksi Gears of Warissa olisi potentiaalia. Todennäköisesti kuninkaan syrjäyttäminen vaatii kuitenkin perillisen - tässä tapauksessa Halo 3:n. Odotus on siis kova. alkaisi jo se beta.

Live-peleistä puheen ollen pelailin tänään verkossa Xbox 360:n Burnout Revengeä. Vanhalla sotaratsulla kyseistä nimikettä tuli jauhettua jo jonkin verran, ja jostain kumman syystä päätin sen valkoiselle mötikälle hommata taas. Yksinpeli on pitkittämisen takia oikeastaan melkoista pakkopullaa, mutta Livessä Loppuunpalaminen: Kosto näyttää kyntensä.

Koin todella hilpeitä hetkiä tänään. Ennen kilpailua naama venähti hymyyn, kun peli esitteli parhaiten ranking-listoilla sijoittuneen kuljettajan lähtöruudukosta Time to school the teacher -tekstin kera. Toisen kerran hymy levisi yllättäen kasvoille, kun onnistuin tönäisemään toisen kilpailijan päin vastaantulevaa autoa. Kyseisen pelaajan kohdalle tuli sijoituslistalla vihreä kolmio ja ykkönen merkkinä siitä, että olin hänen “revenge rivalinsa”. Vastaavasti toisen kuskin teilatessa minut tuli hänestä minun revenge rival. Merkiksi tästä ilmestyi listaan punainen kolmio. Seuraavassa lähdössä osoitettiin minulle nämä kilpailijat, jotten varmasti missaisi heitä. Punainen merkki auton päällä kertoo, että tuolle jannulle on pakko kostaa. Vihreä puolestaan näyttää pelaajaa uhkaavat vihulaiset.

Nauroin rempseästi, kun teilasimme toisiamme yhteen menoon. Oli suorastaan eeppistä saada kolme perättäistä takedownia yhdestä kuljettajasta. Vähintään yhtä eepillistä oli tulla teilatuksi kisan viimeisessä mutkassa tiukan taistelun jälkeen. Annoin auton luisua liian huolettomasti, ja kilpakumppani käytti tilanteen hyödykseen saadakseen kostonsa. En ollut missään nimessä turhautunut, vain huvittunut. Erittäin viileältä puolestaan tuntui kohtaus, jossa ajoin tiukasti toisen kuljettajan takapuskurissa kiinni liikenteen seassa puikkelehtien. Sitten yllättäen ylemmältä moottoritien kaistalta väliimme hyppää kolmas kuljettaja, ja pulssi nousee entisestään. Tämmöiset hetket voivat erottaa moninpelin massasta.

Odotan innolla Criterionin sarjan viidettä osaa.

All good things come to an end

Niin se vain on. Nyt on nähty SG-1:n 10. tuotantokauden viimeinen jakso - Unending. En halua mitään erikoisempia spoilailla, mutta kyseessä oli tunnelmaltan hyvin erikoinen jakso, jossa tapahtui erikoisia asioita, eikä pelkästään hulluttelumielessä. Eeppisiä asioita. Oliko se sitten sopiva lopetus kymmenen vuotta pyörineelle sarjalla? Kyllähän tuo. Jakson alku tuntui siltä, että lähtäkohdat olisi voinut pedata edellisessä jaksossa. Toisaalta edellinenkin loppui melkoiseen juonenkäänteeseen, josta ilmeisesti elokuva jatkaa. Myös Unending petasi hieman pöytää elokuvalle eeppisillä juonenkäänteillä, jotka vaikuttavat hyvin vahvasti Stargate-universumiin. Voisin kuvitella, että lähes näistä asetelmista kolmas sarja pyörähtäisi käyntiin, kunhan Ori-heebot on saatu pois kuvioista, ellei tuottajilla ole sitten jotain villiä korttia hihassaan. Ainakin Teal’cilla on hieman uusiutunut lookki.

Kova paikkahan tämä on nuorelle ihmiselle. Uutta Stargatea tiirattavaksi tulee vasta loppuvuodesta, kun Atlantis starttaa jännittävistä lähtökohdista neljännelle tuotantokaudelle. Myös Ori-juonikuviot lopettavan elokuvan (The Ark of Truth) olisi tarkoitus saapua suoraan DVD:lle kuluvan vuoden lopulla, mutta saattaapi tuo valahtaa ensi vuodelle. Olisikin liiallista eepillisyyttä saada Halo 3 ja Stargate SG-1:n kenties finaalien finaali samaan ajanjaksoon.

Unendingin loppukohtauksessa en tiennyt, olisiko pitänyt ikeä vaiko nauraa. Kait tein molempia ja vielä vähän muutakin.

Eeppisyyden rajamailla

Huuu-huuu-huuu-huomenissa on eepillinen päivä kahdestakin syystä. Ensinnäkin huomenna pidetään fysiikan YO-koe. Toinen ja tärkeämpi tapahtuma on SG-1:n kymmenennen tuotantokauden viimeisen jakson näyttäminen ensimmiästä kertaa. Huomenna näemme, kuinka sarja loppuu. Lieneeko sattumaa, että fysiikan YO-koe ja Stargate SG-1:n viimeinen jakso sattuvat samalle päivälle? Epäilen!

Nopean blogahduksen päätteeksi linkitän videoon, jonka nauhoitin kavereiden kanssa änäriä pelatessani. Dallasin Marty Turco sai maalille apurin, kun kakkosveskarikin päätty astella kentälle ilman varoitusta. Mielenkiintoinen bugi, jonka ansiosta kaverillani oli vähän aikaa kentällä kuusi pelaajaa ja maalivahti päälle. Kahden moken kikkaaminen ei onnistunut, mutta haluaisin mieluusti päästä yrittämään uudestaan.

NHL 07 BUGS

Pahoittelen kuvanlaatua, sillä nauhoittamiseen käytin PAL60-tilaa, sekä musiikkia.

Matoja Livessä

Viime keskiviikkona Live Arcadessa julkaistiin ikivihreä Worms. Matojen kaksiulotteiset mittelöt on kuin tehty palvelua varten, mutta täysin ongelmitta käännöstyö ei ole sujunut.

Wormsia työstettäessä voimassa oli edelleen Live Arcaden vanhahko kokorajoitus peleille - 50 megatavua. Tämä näkyy Wormsissa. Tavallisesti mukana on ollut useita erilaisia maisemavaihtoehtoja, mutta nyt niitä löytyy vain kolme kappaletta. Toki ulkoasu on HD:tä ja taustat jopa 3D-mallien sävyttämiä, mutta kyllähän tuo teemojen vähäisyys oli lievä pettymys. Toinen tuoreimpiin sarjan osiin pesäeroa tekevä ominaisuus on aseiden määrä. Pelistä on karsittu aseita rankalla kädellä, sillä mukana on erikoisuuksista enää banaanipommi ja lammas. Poissa ovat lentävä lammas, kävelevä mummo, pyhä käsikranaatti sekä aina yhtä oleellinen pesämaila, benjiköysi ja laskuvarjo.

Ase-/varustearsenaaliin kuuluu tietenkin edelleen tuo legendaarinen Ninja Rope, mutta sen käyttö on paljon hankalampaa kuin PC-versiossa. Esimerkiksi perinteinen kielekkeen yli keikauttaminen on käytännössä lähes mahdotonta. En tiedä onko kyseessä tahallinen suunnitteluratkaisu vaiko tahallinen moka. Toinen kontrolleihin liittyvä valitus kuuluu: Miksi v*tussa hyppääminen on sijoittettu X-napille ja ampuminen A:lle?! Arvatkaa vain, kuinka monesti on tullut hyppäämisen sijasta ammuttua itsensä kuoliaaksi! Totaalista perseilyä, sanon minä, kun ei näppäinasettelua voi muokatakaan.

Kokorajoituksen piikkiin on pistettävä myös erilaisten äänivaihtoehtojen pieni määrä. Tavallisestihan matojensa repliikit on voinut pistää kuulumaan mitä erilaisimmilla murteilla, aksenteilla ja kielillä. Nyt kuitenkin vaihtoehtoja on alle kymmenen.

Kyseessä on kuitenkin Worms. Parhaiten Live Arcade -painos vastaa ehkä ensimmäistä osaa modernilla ulkoasulla. Moninpelinä toiminta on täyttä jautaa, vaikka asearsinaalia onkin karsittu, ja sisällön laihuutta korvataan varmasti ladattavalla sisällöllä. Jää kuitenkin nähtävästi, aletaanko äänipankeilla ynnä muilla lisäyksillä rahastaa tosissaan. Toivottavasti ei.

Jos matojen parissa on touhannut ennenkin, saattaa Worms tuntua aluksi pettymykseltä. Pohjimmiltaan kyseessä on pienistä puutteista huolimatta erittäin toimiva Live Arcade -nimike. Palvelun ideahan on tarjota pelejä, joihin voi uppoutua nopeasti konsolin valikoista koskematta levyihin. Juuri tähän tarkoitukseen Worms on omiaan - varsinkin kavereiden kanssa, Livessä tai ilman.

Mestarien liikaa

Pitkästä aikaa kirjoittelen pientä demokatsausta, sillä kauppapaikalla julkaistiin tuossa eilen UEFA Champions League 2006-2007:n demo. Peli pyörii pitkälti samalla moottorilla kuin Electronic Artsin aikaisempi futailu FIFA 07, mutta ainakin minun silmieni mukaan UCL pyörii asteen jouhevammin, eikä kauheita hidasteluja ollut havaittavissa. UCL on Pro Evolution Soccer 6:een verrattuna visuaalisesti kuin eri planeetalta. Animaatiot ovat sulavia ja pelaajamallit vaatteineen uskottavia.

Demossa ei valitettavasti kuitenkaan ollut mahdollisuutta vaikuttaa vaikeustasoon, vaan pelaaja voi valita ainoastaan joukkueensa: Barcelona tai Arsenal, joista ensin mainittu on enemmän allekirjoittaneen mieleen. Vaikka näppäimien kanssa oli hieman ongelmia, sillä en oikein löytänyt nopealla katsauksella niiden tehtäviä mistään, ei tekoälyllä ollut oikein mitään sanottavaa. Maalinteko tuotti minullekin ongelmia, kun laukaukset eivät oikein osuneet minne halusin. Kontrolleihin laajemmalti tutustumalla tämäkin olisi toivottavasti korjaantunut.

Rentona futispelinä UCL on varmasti toimiva pakkaus, mutta kokoversiossa häiritsee luultavasti joukkueiden rajoittuminen seurajoukkueisiin. Myös uusi virtuaalikeräilykorttien sävyttämä Ultimate Team Mode vaikuttaa hassulta, mutta toisaalta hieman kyseenalaiselta. Demon perusteella on siis aika hankala vielä mitään sanoa lopullisesta pelistä, sillä sen tärkeimmät ominaisuudet jäävät hieman pimentoon.

Koko tämä blogahdus nyt tuli vähän väkisin väännettynä, kuten tämä videokin.

Crack-kokemuksia

Olen ollut kuivilla Crack-koukusta nyt pari päivää.

Kyse on tietenkin Crackdown-nimisestä pelistä Xbox 360:lle. Joidenkin journalistien suussa nimike vääntyy luontevasti Crack-peliksi. Nimeä enemmän kohua on kuitenkin herättänyt pelin demo sekä Halo 3 -beta, johon pääsee osallistumaan Crackdown-levyn avulla. Kyseessä on hyvä lisuke, joka varmasti lisää pelin myyntiä hyvin. Ei Crackdown nyt välttämättä kuitenkaan moista korttia olisi tarvinnut olemassaolonsa oikeuttamiseksi, sillä kyseessä on mainio tekele.