Viime viikonloppu oli hurja, eikä pelkästään euroviisujen sekä MM-lätkän takia. Pyörähdin nimittäin lauantaina Helsingissä testaamassa Halo 3:n betaa muun KonsoliFINin possen kanssa. Yhdelle päivälle junamatkoja kertyi hieman alle kahdeksan tuntia. Lähtö Kokkolasta tapahtui 7.33 ja paluu 22.33, enkä kertaakaan käynyt tuona aikana vessassa saati nukkunut matkoilla. Melkoinen saavutus siis, kun ottaa huomioon vähäiset yöunet ja matkan aikana juodun nesteen määrän.

Nojoo, tunnelmia siitä tärkeimmästä eli Halo 3:n betasta voi lukea KonsoliFINistä. Kolmisen tuntia kestäneen testaustilaisuuden aikana olin kuin liimattuna moninpelin parissa, vaikka muutakin aktiviteettia paikalta löytyi. Kahden ja puolen tunnin jälkeen uskaltauduin koskemaan Microsoftin paikalle tuomiin pöydän antimiin, jotka maistuivatkin siinä vaihessa oikein hyvin.

Reissu oli melkoisen onnistunut, ja kotiin tullessa fiilis oli hyvä. Lähes 60 euron maksaminen matkalipuista ei haitannut käytännössä lainkaan, sillä pelaamisen ohella pääsi näkemään näitä nettituttuja useampiakin. Mannerlaatat värisivivät eeppisyydestä, kun Jumala ja Paavi vihdoinkin kohtasivat. Lisäksi mukaan tarttui komea Halo 3 -paita.

Minulle ei tosiaan makseta siitä, että näytän tyhmältä kuvissa. Muuten olisinkin sangen rikas mies. Hiuksetkin olivat sekaisin, kun juuri edellä mainittua miehekästä paitaa olin kokeillut ylleni. Ei tuota keskiviikkoa oikein malttaisi odottaa.

Pelaaminen on ehdottomasti otettava vakavasti. Katse ei tiukkojen matsien aikana käväissyt kertaakaan lätkäruudussa. Ei varmasti!

Onneksi minun ei sentään tarvitse kasvattaa siipiä, sillä Hannahan ei tunnetusti viisuja voittanut. Eipä kyllä Ruotsikaan pahemmin menestynyt. Ennustukseni 4-2-tappiosta Venäjälle välierässä meni totta kai sekin väärin, niinhän sen oli tarkoituskin. Harmi, etten ehtinyt vastaavaa ennustusta esittää finaalista, silloin olisin osunut sentään oikeaan. Tai no, ajan virran tuntien koko homma olisi mennyt uusiksi. It’s all connected.

Täytyy myöntää, ettei odotuksia Suomen jääkiekkojoukkuetta kohtaan tälle keväälle ollut kovin suuria, joten jo pelkkä hopea oli iloinen yllätys. Näin en finaalitappiota valtavasti jaksa surra, vaikka odotukset totta kai finaalipaikan varmistuttua nousivatkin. Tiedä sitten, onko jokin minussa vialla. Kanadan vahvuus tiedettiin etukäteen. Vaikka se kuinka alkupeleissä taisteli Saksan ja Norjan kaltaisten jääkiekkojättiläisten kanssa tiukastikin, osasin arvata varsin hyvin, että tärkeissä peleissä kanadalaiset ovat terävimmillään. Eipä tuota Rick Nashiäkään voi muuta kuin ihmetellä, kuinka hieno pelaaja hän on. Valitettavasti Barret Jackman ja Jarkko Ruutu eivät ottaneet yhteen finaalissa lainkaan.

Ja nyt olisi kivasti nauhoitettua matskua koneella, mitähän noillekin tekisi…