Perjantainahan julkistettiin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Keväällä kirjoitin äidinkielen, matematiikan, fysiikan ja kemian, joista kaksi ensimmäistä menivät pitkälti niin kuin oli tarkoituskin, vaikka harjoittelu kieltämättä jäi vähille. Molemmista siis rapsahti L, jee. Fysiikka putosi YTL:n tarkastuksessa viidellä pisteellä L:stä E:ksi ja kemia nousi pisteellä, mutta sen arvosana pysyi edelleen E:nä. Kun näihin lisätään syksyn englanti ja ruotsi, on tuloksena kolme ällää ja eetä.
Suht tyytyväinen olen, sillä panostus kirjoituksiin tosiaan ei mikään valtava loppujen lopuksi ollut. Lukuloma men vähän vahuiluksi, kun tietenkin tahtoi sanoa itselleen aina “Ehkäpä minä huomenna ne kirjat kaivan”. Lopulta aktiivista kertausta tuli ainetta kohden aika vähän. Ei sitä turhaan kahta ja puolta vuotta koulun penkillä istuttu kuitenkaan.
Aina on parantamisen varaa. Uusimaan en silti lähde, sillä toivottavasti näillä näytöillä se opiskelupaikka irtoaa.
Suurimmat onnittelut aivan loistavista tuloksista! eiköhän noilla paikka irtoa ja heru.
Huh huh.
Noilla irtoaa papereilla käytännössä mikä vaan paitsi taiteellinen koulutus -__-
Nimim. LEEM