Viime viikot ovat menneet tehokkaasti Forza 2:n parissa. Microsoftin superautoilupeli on nimittäin melkoinen pakkaus, vaikka vikojakin pakettiin kuuluu. Sisällöllisesti harmittaa eniten ratojen vähäinen määrä. Oikean maailman radoista tarjotaan virtuaaliversioina Suzuka, Road Atlanta, Mugello, Sebring, Nürburgring, Silverstone, Tsukuba sekä Laguna Seca. Näistä Silverstone on visuaalisesti tylsä, eikä Sebringistä pidä kukaan. Suzuka sen sijaan osoittautui yllättävänkin hauskaksi radaksi. Se tarjoaa sopivassa suhteessa suoria, nopeita mutkia, hitaita mutkia ja kaikkea siltä väliltä. Aitojen kilparatojen päälle lyödään vielä kuvitteellisia raitteja: Maple Valley, Sunset Peninsula Infield, Nissan Speedway, New York sekä rasittava testirataviritelmä.
Jokaisesta radasta (paitsi Nyrrestä) on ajettavissa lisäksi lyhyempiä versioita, joistakin jopa useampia. Täysin kuvituksellinen ja mielikuvitukseton testirata voidaan ajaa joko yhtenä pitkänä pötkönä tai ties kuinka monena lyhyempänä rinkulana. Kaikilla (?) voi vielä kaahailla “väärään” suuntaankin, jotta ratamäärä saataisiin mahdollisimman suureksi.
Todellisuudessa ratatarjonta jää kuitenkin hieman laihaksi. Todellisia helmiä ovat oikeastaan jo kehuttu Suzuka, Maple Valley ja Laguna Seca. Etenkin jälkimmäisen legendaarinen mäkisupermutka on aina yhtä hauska ja pelottava, riippuu vähän ajaako takana itse Hamilton.
Yksinpeliä jauhaessa radat tulevat vähän turhan tutuiksi, ja yleensäkin tekoälyn kanssa kilvoittelemiseen tahtoo kyllästyä uratason noustessa lähelle maksimia. Verkossa asiat ovat kuitenkin toisin, sillä kahdeksan pelaajan skaboissa jännitystä riittää yleensä lähdöstä maaliin. Jos vaurionmallinnus asetetaan lisäksi simulaatiolle, kannattaa kolareja vältellä tosissaan – muuten komea rengasvalliosuma koituu pian kohtaloksi. Useimmiten vahingot on käännetty nuppiin, ja joskus jälki on sen mukaista.
Verkkopeli on toteutettu mainiosti. Yksinpelissä autoihin käytettävää rahaa voi kerätä kavereiden kanssa ajellessakin, eikä turhia rajoituksia ole. Serverin isäntä voi määritellä asetukset tarkasti ja kattavasti aina käytettävistä avuista ja kuvakulmista auton tehoon ja valmistusmaahan saakka. Radalla lagia ei suomalaisten kesken pahemmin näy, ellei jollakulla ole kovin ruuhkaista kaistaa.
Kisoja voi tosiaan ajaa vakioautoilla tai sitten omasta autotallista löytyvillä viritetyillä rasseilla. Näin tapahtumiin saadaan vaihtelua. Joskus on kiva paahtaa Peninsulan suorilla kaasu pohjassa R2-luokan tykeillä, joskus taas asettuu mieluummin Minin ratin taakse.
Joskus ajot yltyvät sanoinkuvaamattoman jännittäviksi, kun ajaa aivan toisen peräpuskurissa kiinni, eikä näkyvyyskään ole paras mahdollinen. Siinä sitä sitten koittaa välttää osumasta vastustajaan, mutta yrittää samalla pitää eron mahdollisimman pienenä, jotta ovelan ajolinjan, imun tai vaikka vastustajan virheen takia pääsisi nopeasti kuittaamaan. Ohittaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Osa kuskeista osaa valita ajolinjansa niin, ettei tilanteita pääse syntymään. Oman yllätysmomenttinsa kisoihin tuovat erilaiset autot. Toisaalta samoilla autoilla ajettavat kisat pistävät taidot todella puntariin ja pysyvät yleensä sangen tasaisina.
Jos radalla tapahtuu jotain epäilyttävää, voi tapahtumat tarkistaa tallennettavista uusinnoista. Uusintojen toteutus on kuitenkin hieman huono, sillä etenkin käytettävyydessä riittäisi korjattavaa. Nyt lähes jokaista napinpainallusta seuraa pieni lataustauko. Lisäksi TV-kameraa jäljittelevät valmiskuvakulmat ovat aika heikkoja ja yllätyksettömiä.
Hekumaalisista hetkistä voi napsia myös kuvia (Joku jo varmaan huomannutkin tämän). Näin voi todistella vaikkapa kokemiaan vääryyksiä tai tallentaa muuten vain eepillisiä hetkiä. Harvemmin kolarit jäävät kaivelemaan niin pahasti, että niiden takia pitäisi alkaa osoitella sormella oikein kuvien kera. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, etteivätkö kisatapahtumat nostaisi pintaan tunteita. Jälkeenpäin tilanteita muistellaan joka tapauksessa huvittuneena.
Jo ensimmäisen Forzan erotti muista autopeleistä sen tyylikäs maalaustyökalu, joka tekee kakkosessa paluun entistä uhkeampana. Sen avulla voi luoda oikeasti komeita maalauksia autoihinsa ja nyt vieläpä aikaisempaa helpommin, sillä mukana on hyviä paikkauksia edelliseen verrattuna. Työtä ja keskittymistä vaaditaan kuitenkin, jotta syntyisi eepillisiä taideteoksia. Lisäksi pitää oikeasti osata tehdä jotakin, ja minähän en tietenkään osaa. Sen tietää Haksokin.
Erittäin toimiva verkkopeli, kattavat muokkausmahdollisuudet ja yleensäkin laadukas toteutus nostavat Forza 2:n melkoiseksi autoilueepokseksi ylitse tavallisten kaahailujen. Valittamisen aihettakin tarjotaan, joten vielä riittää petrattavaa jatko-osaan. Miten olisivat todelliset supergrafiikat tai dynaamiset sääolosuhteet? On myös mielenkiintoista nähdä, korjataanko ratapuutosta (maksullisella) ladattavalla sisällöllä.
Joka tapauksessa olisi tyhmää jättää Forza 2 väliin, mikäli omistaa Xbox 360:n ja autopelit ovat vähänkään lähellä sydäntä. Se tarjoaa paljon sekä noviiseille että HC-jannuille. Ratin kanssa ilmeisesti vielä paljon enemmän. Jos taas muunlainen ajelu on enemmän mieleen, tarjoavat kesäiltojen ratoksi viihdettä Colin McRae sekä supisuomalainen Flatout: Ultimate Carnage, josta kenties laadukkaampaa tarkempaa juttua rustailen myöhemmin.
