Kristus sentään. Kun heinäkuussa siirryin valtion palvelukseen, ajattelin blogahtavani aiheesta seuraavana heti ensimmäisenä lomaviikonloppuna, mutta ajatus siirtyi lomalta toiselle aina tähän asti. Nyt sitten vihdoinkin pitäisi koittaa tiivistää ajatuksia ja tuntemuksia tästä suomalaisen miehen etsikkoajasta. Minkäänlaista megaeeppistä tarinaa en kuitenkaan tähän saumaan revi, sillä muutenkin tänä blogahdustauon aikana on tapahtunut melkoisesti.

Intti on niitä asioita, joiden tietää sattuvan omalle kohdalleen joskus, mutta ei sitä oikeasti todella sisäistä, ennen kuin astuu ensimmäistä kertaa varuskunnan porteista sisään. Minun kohdallani serkut, veljet ja kaverit ovat suorittaneet yksitellen oman velvollisuutensa. Kauan sitä tuumailin, että onhan tuo sitten itsellänikin edessä joskus. Heinäkuussa tuo ajattelu mullistui, kun “joskus” olikin yllättäen ajankohtaista.

Harvasta asiasta Suomessa kerrotaan niin paljon legendaa ja juttua kuin Suomen puolustusvoimista ja intistä. Tätäkään on vaikea tajuta, ennen kuin todella on useamman kerran tehnyt pinkkansa ja punkkansa. Omat odotukseni olivat hieman sekavat. Luonnollisesti halusin ehdottomasti selvitä kuudella kuukaudella, mutta monet tutut jo ehtivät varoittaa, että kohtalokseni koituu AUK. Näinhän siinä loppupeleissä kävikin.

Ennen nyt jo loppuansa lähestyvää AUKkia kuitenkin oli P-kausi. Minulla kävi valtavan hyvä tuuri, sillä tupakaverit peruskoulutuskaudella olivat aivan mahtavia. Ihmettelen edelleen, kuinka hyvin kemiat tuvassa oikeastaan kohtasivatkaan. P-kausi on sitä aikaa, jota muistelen varmasti vuosienkin päästä. Tuolloin nimittäin saadaan myös ensikosketukset intin arkeen, kuten esimerkiksi pinkan tekemiseen, ruokalassa käymiseen, sulkeisiin ja niin edelleen. Näin tämä kahdeksanviikkoinen jakso on luonnollisesti sitä ikimuistoisinta aikaa.

Ensimmäiset päivät palveluksessa tuntuivat viikoilta. Arjen sekä tupakaverien tullessa tutuiksi aika alkoi kuitenkin kulkea kiivaammin, eikä P-kauden lopulla olisi todellakaan halunnut muuttaa viereiseen yksikköön aliupseerikoulun alkua varten. Nyt minun on omaksi hämmästyksenikin todettava, että aika on AUKin aikana alkujärkytyksen jälkeen kulkenut todella nopeaan. Lähes sata aamua on hujahtanut yllättävän nopeasti. Samalla on tullut tutustuttua jälleen uusiin ihmisiin. Tätä pidänkin ehdottomasti intin parhaimpana puolena. Kaltaiseni sosiaalinen erakkokin joutuu kyseisessä ympäristössä selviytyäkseen kanssakäymisiin erilaisten ihmisten kanssa. Samalla huomaa, kuinka ensivaikutelmat saattavat pettää pahemman kerran. Intti on todenteolla poistanut ennakkoluuloja ja avannut silmiäni.

Turha kuitenkin väittää, ettenkö olisi hajonnut. Joka kerta lomilta palattaessa vitutus on ollut suuri, vaikka siihenkin on periaatteessa tottunut. Tietyt kasvot ja toimintamallit jaksavat nekin hajottaa aamu toisensa jälkeen. Punkan säätäminen aamulla tuntuu edelleen kummallisen turhalta touhulta. Avainehtona onkin, kuinka tähän kaikkeen suhtautuu. Voisin joka aamu huutaa sarjatulella kirosanoja, mutta en näin tee. Silloin vitutus vain varmasti nousisi toiseen potenssiin. On turha tehdä hommasta hankalampaa kuin se todellisuudessa on.

Vuodenvaihteessa omalla kohdallani tapahtuu palveluksen suhteen suuri muutos. Siirryn Helsinkiin pääesikuntaan verkkotoimittajaksi loppuajaksi. Siirtyminen ns. “hyviin hommiin” on totta kai ajatuksissa jatkuvasti, mutta ei ainoastaan positiivisessa mielessä. Ajatus siisteistä sisähommista helpottaa kovasti kovimman vitutuksen hetkellä, mutta jokaisella särmällä pinkalla on synkkä salaisuutensa. Jo nyt ajattelen tippa linssissä sitä emotionaalista vyöryä, jonka hautaamaksi joudun jättäessäni Kajaanin taakseni. Samalla jätän nimittäin taakseni monta tuttua, joiden kanssa olen puolen vuoden aikana tottunut elämään ja olemaan. Eräänkin henkilön kanssa olen asunut samassa tuvassa koko inttiajan. Se ei ole varmastikaan helppoa.

Kasaan sekavat ajatukseni intistä vielä joten kuten näin lopuksi. Varusmiespalvelus on elämysmatka, joka jää jokaisella varmasti mieleen. On jokaisesta itsestään kiinni, millä tavalla. Toki tähän vaikuttavat myös muut tekijät, kuten esimerkiksi palvelustehtävä. En minä kuitenkaan ainakaan enää ole sivariin lähdössä.

6-9-12, intti on jees!

Silti pelaan mieluummin Halo 3:a, joka on tosi jees.