Arkisto helmikuu, 2008:lle

26
hel
08

Kahden blogin loukussa

Kuten joku saattoi jo huomatakin, aloitin urani KonsoliFINin blogissa tänään. Nyt olen siis virallisesti kahden blogin loukussa. Kuinka tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Todennäköisesti keskityn tulevaisuudessa syytämään tänne kaikki LLP-kamat ja henkilökohtaiset itkuni, kun taas peliaiheiset avautumiset saavat jäädä KonsoliFINin puolelle. Tai sitten vetelen ihan fiilispohjalta.

Olen joka tapauksessa miettinyt mielessäni eeppisiä ajatuksia. Monia ideoita olisi, mutta valitettavasti aikaa ja resursseja niiden toteuttamiseen on hyvin vähän. Tämä tuorein kehittelemäni konsepti ei välttämättä kuitenkaan vaatisi niin älyttömästi resursseja…

14
hel
08

Lammasliivi Productions goes multiplatform

Lammasliivi Productionsin tuotantokoneisto on virallisesti siirtynyt multiplatform-linjalle, sillä kotistudioon ilmestyi Xbox 360:n rinnalle PlayStation 3.  Eepillistä. Tällä hetkellä pelikokoelma koostuu kahdesta nimikkeestä: Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction, joka on aika pelottava suomenkielisilllä dubbauksilla (Videon arvoistako? Kenties), ja Uncharted: Drake’s Fortune, jota en vielä ole edes ehtinyt kokeilla. Enimmäkseen aika laitteen parissa on mennyt multimediaominaisuuksien testaamisessa. Mediasoittimen visualisoinnit pieksevät kyllä Xbox  360:n vastaavat aika selvästi. Kuka voisi vastustaa eeppistä maapalloa?

Toinen merkittävä tapaus sattui myös viime viikolla: rikoin 1000 KonsoliFIN-uutisen rajan. Ohoi! Epic! Not so.




Kalenteri

helmikuu 2008
ma ti ke to pe la su
« tam   huh »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829  

a

Suosituimmat artikkelit

  • Ei mikään