Teemu, nyt se on tehtävä!

Teemu Selänne on suomalaisen jääkiekkoilun ja yleensäkin suomalaisuuden ikoneita. Vuosikausia huipulla kiekkoillut Tiimu ei kuitenkaan ole voittanut mitään suurta, ellei SM-liigan kultamitalia lasketa. Plakkarissa taitaa olla hopeamitali sekä MM-kisoista että olympiakaukaloista. Nyt mies on herännyt uuteen kevääseen, ja Anaheimilla on mahdollisuus napata poika kotihallissaan.  Voitot ovat 3-1 Anaheimille, joten olisi liian tyypillistä, jos Alfreddsonin johtama Ottawa tästä vielä mestaruuteen nousisi. Teemulle mestaruuden soisi enemmän kuin kenellekään muulle.

Ilmaan minkäänlaista aasinsiltaa siirryn kertomaan omista asioistani. Lakki tuli viikonloppuna. Mukana tilille valui yllättävän suuri määrä rahaa, mistä kiitokset kaikille lahjoittajille tietenkin. Lakitusta ennen kävin kuitenkin Oulussa pääsykokeissa. Kebabin syömisen ohella pääsin nauttimaan kaban veljen kissan seurasta. Niin ja pelaamaan Wiillä. Ja tapasinhan minä itse kabankin! Tuoreimpana merkintänä aikakirjoihin voidaan rustata Shadowrun-revikka, jonka KonsoliFINissä julkaisin eilen. Sangen monnikkaaksi peli loppujen lopuksi kehittyi.

Suunnittelupöydällä pyörii edelleen kaikenlaista juttua, josta toivottavasti osa näkee päivänvalon ennen tuomion… palvelukseenastumispäivää. Jostain vain pitää inspiraatiota repiä.

This is Spartan!

Viime viikonloppu oli hurja, eikä pelkästään euroviisujen sekä MM-lätkän takia. Pyörähdin nimittäin lauantaina Helsingissä testaamassa Halo 3:n betaa muun KonsoliFINin possen kanssa. Yhdelle päivälle junamatkoja kertyi hieman alle kahdeksan tuntia. Lähtö Kokkolasta tapahtui 7.33 ja paluu 22.33, enkä kertaakaan käynyt tuona aikana vessassa saati nukkunut matkoilla. Melkoinen saavutus siis, kun ottaa huomioon vähäiset yöunet ja matkan aikana juodun nesteen määrän.

Nojoo, tunnelmia siitä tärkeimmästä eli Halo 3:n betasta voi lukea KonsoliFINistä. Kolmisen tuntia kestäneen testaustilaisuuden aikana olin kuin liimattuna moninpelin parissa, vaikka muutakin aktiviteettia paikalta löytyi. Kahden ja puolen tunnin jälkeen uskaltauduin koskemaan Microsoftin paikalle tuomiin pöydän antimiin, jotka maistuivatkin siinä vaihessa oikein hyvin.

Reissu oli melkoisen onnistunut, ja kotiin tullessa fiilis oli hyvä. Lähes 60 euron maksaminen matkalipuista ei haitannut käytännössä lainkaan, sillä pelaamisen ohella pääsi näkemään näitä nettituttuja useampiakin. Mannerlaatat värisivivät eeppisyydestä, kun Jumala ja Paavi vihdoinkin kohtasivat. Lisäksi mukaan tarttui komea Halo 3 -paita.

Minulle ei tosiaan makseta siitä, että näytän tyhmältä kuvissa. Muuten olisinkin sangen rikas mies. Hiuksetkin olivat sekaisin, kun juuri edellä mainittua miehekästä paitaa olin kokeillut ylleni. Ei tuota keskiviikkoa oikein malttaisi odottaa.

Pelaaminen on ehdottomasti otettava vakavasti. Katse ei tiukkojen matsien aikana käväissyt kertaakaan lätkäruudussa. Ei varmasti!

Onneksi minun ei sentään tarvitse kasvattaa siipiä, sillä Hannahan ei tunnetusti viisuja voittanut. Eipä kyllä Ruotsikaan pahemmin menestynyt. Ennustukseni 4-2-tappiosta Venäjälle välierässä meni totta kai sekin väärin, niinhän sen oli tarkoituskin. Harmi, etten ehtinyt vastaavaa ennustusta esittää finaalista, silloin olisin osunut sentään oikeaan. Tai no, ajan virran tuntien koko homma olisi mennyt uusiksi. It’s all connected.

Täytyy myöntää, ettei odotuksia Suomen jääkiekkojoukkuetta kohtaan tälle keväälle ollut kovin suuria, joten jo pelkkä hopea oli iloinen yllätys. Näin en finaalitappiota valtavasti jaksa surra, vaikka odotukset totta kai finaalipaikan varmistuttua nousivatkin. Tiedä sitten, onko jokin minussa vialla. Kanadan vahvuus tiedettiin etukäteen. Vaikka se kuinka alkupeleissä taisteli Saksan ja Norjan kaltaisten jääkiekkojättiläisten kanssa tiukastikin, osasin arvata varsin hyvin, että tärkeissä peleissä kanadalaiset ovat terävimmillään. Eipä tuota Rick Nashiäkään voi muuta kuin ihmetellä, kuinka hieno pelaaja hän on. Valitettavasti Barret Jackman ja Jarkko Ruutu eivät ottaneet yhteen finaalissa lainkaan.

Ja nyt olisi kivasti nauhoitettua matskua koneella, mitähän noillekin tekisi…

Viisuvoittaja selvillä

Olen päättänyt, että tämän vuoden Euroviisut voittaa Sveitsi. Jalon juustomaan edustajana toimii itse DJ Bobo Vampires are alive -kappaleella. Jos ette tiedä, kuka DJ Bobo on, hävetkää. Kurkatkaa vasta sitten Wikipediaan. Hannalle en povaa suurta menestystä. Hyvällä lykyllä hän voi edetä isäntämaan säälipisteiden turvin finaaliin. Sori Liquit, mutta näin olen päättänyt. Uskon kuitenkin, että Bobon voitto on Liquitille vähintään yhtä suuri ilo kuin Hannankin menestys.

EDIT: Liquit kertoo, että Hanna onkin isäntämaan säälioikeutena suoraan finaalissa, joten eipä siinä mittään. Lupasin tosiaan hänelle kasvattavani siivet, jos Hanna voittaa.

Nyt olenkin käsitellyt Euroviisut, joten ne voi lakaista takaisin maton alle. Viime päivinä olen luonnollisesti seurannut paljon jääkiekkoa. Ja nauhoittanut sitä. Muun muassa Ovechkinin ruma taklaus ja Kärpän moka ovat menneet nauhalle. Annan Lehtoselle synninpäästön, sillä enemmänkin syyttävän sormen tulisi osoittaa surkean tehottomaan hyökkäyspeliä. Kun vastaan tulee USA tai Kanada, täytyy touhuun tulla muutos. Nähtäväksi jää, päätyykö kaappaamani materiaali kenties videoksi asti.

Nyt pitäisi jaksaa alkaa taas vääntää Electronic Artsin UEFA-palloilua, joka ei nyt erityisesti maistu. Onhan EA selvästi mennyt eteenpäin futispeliensä kanssa, mutta tehtävää riittää vielä. Varsinkin kontrolleista löytyy vihattavia puutteita.

Mielessäni on muhinut jo hyväsen aikaa maukkaita blogauksen / videon aiheita, mutta antaa niiden muhia vielä tovi.

What’s next?

Rupesin miettimään, jotta mitä tässä joulukuun kylminä iltoina puuhaisin, ja ilmestyipä mieleeni ajatus, että kysäisen sitä ihmisiltä! Mistäpä siis haluaisitte kenties nähdä videota? Rainbow Six Vegas? Call of Duty 3? Tomb Raider Legend? Oblivion? Battlefield 2? Halo? Steven Seagalin maanmainiot elokuvat? Änäri? Kertokaahan! Mahdollisesti ehdotuksenne jopa huomioidaan

Palkintojen uhri

Olen tässä parin vuoden aikana osallistunut useaan kilpailuun. 2005 osallistuimme ryhmän kanssa Livegamersin mainioon Halo-videokilpailuun Chronicles of Ryback: Return to Chulakilla, ja huikeat palkinnot siinsivät silmissämme: 5 Forza Motorsportia, 5 Jade Empireä ja Halo 2 -fanitavaraa. Voittohan sieltä napsahti, mistä kiitokset raadille. En olisi kuitenkaan uskonut, että nyt en haluaisi muistella enää koko kilpailua.

Millainen on hyvä Making of?

Kuulin tuossa taas tänään vähän semmoista juttua, joka sekoittaa Hakkiz-monnin vihauksen ohella ajatuksia, joten koitan jotain kirjoittaa. Jostain.

Katsoin eilen ennen nukkumaanmenoa Elder of Scrolls IV: Oblivionin keräilyversion lisälevyltä löytyvän Making of -dokumentin. Nykyäänhän moisten painattaminen lähes pelistä kuin pelistä on sangen muodikasta. DVD:llä ei minulle muuta kovin mieluisaa sisältöä löydykään dokkarin lisäksi. Video on mukavan pituinen, ja siinä pitkälti käydään - ah, taas niin muodikkaasti - läpi E3-demon kasaamista.

Kuitenkin kun verrataan Halo 2:n erikoisversion lisälevyyn, häviää Oblivionin vastaava reilusti. Saattaa luonnollisesti johtua Halo-faniudestani, mutta H2:n materiaali on todella mielenkiintoista, tarjoaa erilaisia näkökulmia, hyvää musiikkia ja taidokkaasti koostettuja kokonaisuuksia eri osa-alueilta. Sisältö ei keskity pelkästään Bungien jannuihin, jotka kertovat “Voi kuinka vaikiaa tämän pelin tekeminen olikaan, voi voi!”, vaan H2:n kehitysprosessia valotetaan ja samalla paljastuu, kuinka kunnianhimoinen projekti oli kyseessä sekä kuinka hukassa he olivatkaan välissä sen kanssa.

Ei Oblivionin Making of -pätkä tietenkään mikään huono ollut, mutta jotenkin siitä jäi kovin pinnallinen vaikutelma. Siinä missä Halon vastaava materiaali raapaisee vähän syvemmältä, keskitytään Oblivionin videossa katsastamaan miten jotakin on tehty. Siinä ei kerrota miksi näin tehdään tai mikä on tavoitteena. Elder Srolls -sarjan ympärille syntyneestä fanituksestakin olisi voinut vähän kertoilla juttuja. Halo 2:n lisämateriaalin kohokohtana voisin mainita E3-demon esityksestä koostetun montaasin, jonka aikana taustalla soi Hoobastankin Reason. Olin täysin myyty nähdessäni tuon ensi kertaa, ja niin olin nytkin. Siinä on sitä jotain, joka myös puuttuu Bethesdan poikien kokonaisuudesta.

Näin turhanpäiväisen blogahduksen lopuksi täytyy vielä väläytellä vähän numeroita, jotka olen saavuttanut viime aikoina: 10000 Gamerscorea, 500 uutista ja 3500 viestiä KonsoliFINissä. Jes! Nyt pitäisikin keksiä, mitä seuraavaksi tehdään.

Tinnitys jäävistyy

Edellisestä blogahduksesta on kulunut jo yli kaksi viikkoa. Liian pitkä aika. Toivottavasti ette vihhaa liika kolokosti. Nyt pitäisi kait koittaa taas jatkaa entiseen tahtiin blogahtelua. Joka tapauksessa kokoan pienen tiivistelmän kahdesta viime viikosta. Toivotaan, etten ota tällaista menettelyä tavaksi

360 henkeen ja vereen

Joku on varmaan saattanut huomata televisiossakin Colgaten hammasharjamainoksen, jossa hehkutetaan Colgate 360:aa. Luonnollisesti ajattelin Xbox 360:n omistajana, että tämähän on pakollinen jatke 360-villitykselle. Harja on mukavan jämäkkä ja erinomainen ominaisuuksiltaan - se puhdistaa hampaiden ohella kielen ja posket. Hampuliharjaksihan tämä ehkä on hieman kallis, mutta kyllä olen ollut tyytyväinen!

Ullava - hieno maa

Tulipahan taas todistettua yhden yön visiitin avulla, että Ullava on eeppisyyden tyyssija. Tapahtumarikas, jopa vaiheikas vierailu jalolla maaperällä alkoi sangen mainiosti. Perjantaina tummulan naapurirakennuksessa, jota myös peltitaloksi kutsutaan, tapahtui kummia. Perinteinen ryyppyjengi oli kokoontunut sinne jälleen kerran, mutta mukana oli tällä kertaa nuorempaakin verta.

Noh, saapumisestani paikan päälle ehti kulua hyväsen aikaa, ennen kuin oli kauppareissun aika. Lähtiessämme huomasimme, että siellähän makasi ihmisiä naapurin pihalla, ruohikossa. En sen tarkemmin halunnutkaan katsoa, toisin kuin eräs pikkupoika, joka käveli siitä läheltä linja-autopysäkille. Palatessamme reissusta saimme tietää, että paikalla oli pyörinyt varsinainen K-18-näytös. 100% riettautta eli haureutta, sillä kaikki olennaiset jutut oli kuulemma käyty läpi. Johan nyt. Siitähän hiljaisen paikkakunnan asukkaat innostuivat, ja varmaan riittää mummollekin päiviteltävää seuraavaksi viideksi päiväksi, ainakin.

Paljon vituttavaa mielenkiintoista tapahtui, mutta enpä kaikkea viitsikään maailmalle paljastaa. Ehdimme Pizzan kanssa vain hivenen keskustella, sillä talon vallannut koira piti kissojen oleskeluajan minimissä. Sopimuksemme mukaisesti toimitin tälle lakritsiaddiktille pussillisen salmiakkilakereita. Kissaemo oli edelleen loistavassa vireessä, ja Maxi-nuorukainen näyttää yhä enemmän Pontukselta, vaikka pienempi onkin.

Oheinen kuva on reilun vuoden vanha, mutta joka tapauksessa kertoo Ullavasta paljon. Kyseinen paikka on aika metsässä, mutta silti sinne on eksynyt jonkinlainen kärryrotisko, ehkä samanlainen kuin kaupoissa käytettävät vehkeet. Ovatkohan paranormaalit voimat tämänkin takana? Vaiko kenties jotain vielä eeppisempää…

Turha juhla

Huh hah hei. Lämmintä on edelleen, ja eilen Kalluck lähti Transylvaaniaan, joten tietokone on kokonaan minun. Taannoin oli myös hieman vaikeuksia laitteiston kanssa, sillä kone ei tahtonut käynnistyä jostain maagisesta syystä aamupäivästä, mutta kun koko päivän jotain ihmeellisyyksiä säätää niin kyllähän se aamuyöstä taas päälle hyrähti. Joten työ voi jatkua!

Juhannus on muuten aika turha juhla, ehkäpä turhin juhla koskaan. Ei sillä, että minulla olisi mitään Jusseja tai Johanneksia vastaan. Pitäähän sitä suomalaisilla olla näitä virallisia päiviä, jolloin voi vetää kunnon lärvit