'Uutisia/Tiedotteita' aiheen arkisto

07
Jul

Back in Action

Seitsemäs heinäkuuta 2. Jääkärikomppanian pihalla Santahaminassa kaikuivat nuo maagiset sanat: reserviin poistu! Intti oli siinä vaiheessa aika pitkälti nähty, ja enää edessä oli se viimeinen helteisen hajottava junamatka Kokkolaan.

Olen monesti puhunut, kuinka intti loppujen lopuksi paljastui hienoksi kokemukseksi, enkä aio toista väittää nytkään. Mukaan tarttui paljon kokemusta, kavereita ja jonkin verran kivaa tavaraakin. Viimeisellä viikolla kävi kuitenkin ilmi, että ei se reserviin siirtyminen tullut yhtään liian aikaisin. Oikeastaan kertaakaan ennen viimeistä viikkoa en tuntenut niin pakottavaa tarvetta kotiutua.

Mitäs nyt? Luultavasti jatkan kirjoittelemista KonsoliFINiin, pelailen ja ehkä mahdollisesti teen hieman kesätöitä ennen opiskelujen alkua syksyllä. Asuntokin pitäisi saada hommattua. Siinä sivussa voisin tietenkin kirjoittaa blogiin ahkerammin. Jos jollakulla on pakottavaa tarvetta lukea juuri nyt tekstiäni, kannattaa suunnata KonsoliFINiin, jossa julkaisin juuri Halo-artikkelisarjan ensimmäisen osan: Bungie - Ennen Haloa.

Idea artikkelisarjasta syntyi oikeastaan kauan sitten, kun keskustelimme Hakson kanssa niin kutsutusta Arkista. Ideana oli kehittää jonkinlainen Wikipedian/Halopedian suomalainen vastine, josta voisi löytää Halo-tietouden tiivistettynä suomeksi. Suunnitelmissa oli myös muun muassa videopresentaatioita moninpelikentistä yms kivaa, mutta lopulta projekti kuopattiin ajan- ja motivaationpuutteen sekä Hakson älyttömän vihaamisen takia. Keväällä kuitenkin sain kipinän herättää Arkin edes jollain tapaa uudelleen henkiin. Intissä oli toimistolla tylsää, joten aloin tutkia hieman lisää aihetta ja rakentaa seitsemänosaista teema-artikkelisarjaa. Nyt jää nähtäväksi, kuinka monta osaa sarjaan lopulta saadaan. Ensimmäinen on julkaistu, viisi on kasassa ja yksi on työn alla.

Osittain juuri tämän teemaprojektin takia innostuin hieman kokeilemaan kuvankäsittelyäkin. En edelleenkään löytänyt täysin minua miellyttävää teemaa täältä WordPressistä, mutta uusi otsikkokuva on editointi-innostuksen satoa.

01
Apr

Lammasliivisaga jatkuu Xbox 360:lla

Rikon pitkän blogihiljaisuuden räväkästi julkistamalla Lammasliivi Productionsin tuoreimman projektin: Lammasliivisaga jatkuu Xbox 360:lla, sillä Lammasliivi Productions kehittää Lammasliivit Vol 5:tä yksinoikeudella Xbox 360:lle. Kehitystyö hoidetaan XNA-työkalujen avulla, joten rahallisista resursseista ei tule ongelmaa. Mukana projektissa on useita alan ammattilaisia.

Fantastinen innovaatio - takautuman takautuma

Lammasliivit Vol 5 sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa hyvä ja paha ovat jatkuvassa taistelussa. Viides osa kertoo, kuinka Lammasliivimies törmäsi ensimmäistä kertaa näihin mystisiin ja erittäin voimakkaisiin artifakteihin, jotka olivat tuolloin vielä eristyksissä toisistaan eri puolilla maailmaa. Mukana kuvioissa ovat Lammasliivimiehen ohella Kissojen maan ja Koirien maan asukkaat. Lisäksi Dark challengerilla on oma juonensa, jonka avulla hän uskoo voittavansa Lammasliivimiehen lopullisesti.

Seikkailu toteutetaan perinteisenä rooliseikkailuna. Pelaaja suorittaa tehtäviä ja tutkii ympäristöä mielenkiintonsa mukaan. Lammasliivi Productions tuo genreen kuitenkin uutta verta Epic Enginensä avulla. Epic Engine luo pelimaailman, jonka avulla avoin peliympäristö, elokuvamainen toteutus ja maailmanluokan käsikirjoitus sulautuvat ennennäkemättömän saumattomaksi kokemukseksi. Pelaajan valinnoilla on ratkaiseva merkitys pelimaailman muokkautumisessa.

Pelaajat pääsevät seikkailemaan muun muassa Kissojen maahan suorittaessaan suurta tehtävää. Maailma on saapumassa tiensä päähän, ja vain sinä voit rakentaa sillan ylittämään pohjattoman kuilun!

Lisätietoja projetkista julkistetaan 10.4.2008.

26
Feb

Kahden blogin loukussa

Kuten joku saattoi jo huomatakin, aloitin urani KonsoliFINin blogissa tänään. Nyt olen siis virallisesti kahden blogin loukussa. Kuinka tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Todennäköisesti keskityn tulevaisuudessa syytämään tänne kaikki LLP-kamat ja henkilökohtaiset itkuni, kun taas peliaiheiset avautumiset saavat jäädä KonsoliFINin puolelle. Tai sitten vetelen ihan fiilispohjalta.

Olen joka tapauksessa miettinyt mielessäni eeppisiä ajatuksia. Monia ideoita olisi, mutta valitettavasti aikaa ja resursseja niiden toteuttamiseen on hyvin vähän. Tämä tuorein kehittelemäni konsepti ei välttämättä kuitenkaan vaatisi niin älyttömästi resursseja…

14
Feb

Lammasliivi Productions goes multiplatform

Lammasliivi Productionsin tuotantokoneisto on virallisesti siirtynyt multiplatform-linjalle, sillä kotistudioon ilmestyi Xbox 360:n rinnalle PlayStation 3.  Eepillistä. Tällä hetkellä pelikokoelma koostuu kahdesta nimikkeestä: Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction, joka on aika pelottava suomenkielisilllä dubbauksilla (Videon arvoistako? Kenties), ja Uncharted: Drake’s Fortune, jota en vielä ole edes ehtinyt kokeilla. Enimmäkseen aika laitteen parissa on mennyt multimediaominaisuuksien testaamisessa. Mediasoittimen visualisoinnit pieksevät kyllä Xbox  360:n vastaavat aika selvästi. Kuka voisi vastustaa eeppistä maapalloa?

Toinen merkittävä tapaus sattui myös viime viikolla: rikoin 1000 KonsoliFIN-uutisen rajan. Ohoi! Epic! Not so.

29
Mar

Punainen valo ei ota syttyäkseen

Valitettavasti se nyt vain on niin, ettei Red Lightia nähdä tällä neljänneksellä eikä todennäköisesti vielä tänä vuonna. Syynä viivästykseen voi pitää sekä teknisiä, ajankäytöllisiä, ilmastollisia että mielenlaadullisia ongelmia. Kun PAL60-kuvaa ei voi nauhoittaa projektin arvoisella tavalla, on se pistettävä jäihin toistaiseksi. Olisi vaikea motivoitua tekemään hyvää videota, jos tietää, ettei saa siihen mukaan joitakin tärkeimmistä Xbox 360 -nimikkeistä. Tämä vaikuttaa luonnollisesti projektin luonteeseen.

Suunnittelupöydällä ja kehitteillä on kuitenkin monia muita mielenkiintoisia ja pienimuotoisempia, mutta melkein yhtä eeppisiä projekteja, jotka toivottavasti näkevät päivänvalon ennen deadlinea, joka on muuten 9.7.2007. Silloin Lammasliivi Productions menee sapattivapaalle metsän siimekseen.

Toivottavasti ette nyt kaikki vihhaa. Jos tätä nyt kukaan odottikaan.

18
Feb

Uusia tuulia

Koitan tässä etsiä hieman lisää blogahdusintoa muokkaamalla sivun ulkoasua. Valmiista teemoista on yllättävän vaikea löytää sitä oikeaa, enkä edelliseen ollut lainkaan tyytyväinen. Ehkä touhu lähtee taas uuteen nousuun. Yläpalkin kuvaakin voisi melkeinpä vaihtaa useammin, niin sivusto saa siitäkin hieman eloa.

Viime blogahduksen loppukommenttiin on pakko palata vielä siinä määrin, että Play alensi heti seuraavana päivänä Stargate SG-1:n kasikauden hintaa tullirajan alapuolelle. Pakkohan se oli hommata.

28
Oct

Red Light, Lammasliivit Vol 5…

Lammasliivi Productions juhlii toista vuosipäiväänsä iloisten ilmoitusten merkeissä. Viime oli ensimmäinen vuosi LLP:lle, jolloin ei nähty Lammasliivi Saagan uutta osaa, mikä saattoi tuottaa monille faneille pettymyksen. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan toistaa tuota pettymystä.

Yksi uusi sarja pistettiin myös aluille viime vuonna Green Lightin voimin. Aivan, sarja, joka saa suunnitelmien mukaisesti jatkoa ensi vuoden toisella neljänneksellä Red Lightin muodossa. Ensimmäinen osa keskittyi kertomaan Xboxin elämänkaaresta pelaajan positiivisesta vinkkelistä. Toisessa osassa onkin kyse Xbox 360:n alkutaipaleesta – ehkä hieman erilaisesta näkökulmasta. Ydintarina saa jatkoa.

E-Day 2006 –videossa paljastettiin ensimmäistä kertaa visio Lammasliivit Vol 5:n suhteen. Tuo niin kovin lyhyt pätkä kertoo paljon enemmän kuin aluksi näyttääkään. Saagan keskeiset teemat ovat läsnä niin koko videossa kuin LLV5-osuudessa. Projekti on edelleen hyvin herkässä vaiheessa, eikä summittaistakaan julkaisuaikaa voi näin antaa. Eeppisyyttä siitä ei puutu, sen LLP takaa.

Alkanut eeppisyyden vuosi ei kuitenkaan tarjoa pelkästään sitä, mitä ED06 kertoo. Täällä päämajassa muhii paljon ideoita, jotka kaipaavat vain kipinää toteuttamiseen. Pro Evolution Soccer 6:n PAL60-pakko on toki kova isku montaasisuunnitelmille, mutta mahdollisuuksia on edelleen paljon. Tapahtumat riippuvat myös muista tahoista, kuten esimerkiksi Halo 3:n julkaisuajasta. Ensi vuoden heinäkuussa väijyy myös asemiespalvelus, jota suorittamaan rakas CEO lähtee. Tänä aikana hyvin ymmärrettävästi LLP:n toiminta hiljenee 6-12 kuukaudeksi.

Tulevaisuudessa olisi tarkoitus myös keskittyä vähän paremmin blogahtelemiseen, eikä jättää tätä eeppisyyden nektaria janoavien juomapaikkaa ehtymään. Kysymyksien esittäminen ja kommentointi kommenteissa ei ole kiellettyä, vaan suorastaan suositeltavaa!

P.S: Erityiskiitokset videon tekoon osallistumisesta Smiisille, mahakkaalle ja 3D-miehelle ;)

 

 

 

 

26
Oct

E-Day 2006

Nallukka!

Tässä se nyt sitten on. Tuumasin jo jättää koko videon julkaisematta, kun niin monet jannut tekivät oharit, mutta nyt sitä mennään joka tapauksessa. Kovalla taistelulla sain kuitenkin videon valmiiksi täksi päiväksi (pienillä virheillä varustettuna totta kai). En kerro vielä mitään itse pätkästä, vaan “virallinen lehdistötiedote” seuraa vasta huomenissa, jotten spoilaisi mitään.

E-Day 2006

23
Oct

Dumdidum

Päivä lähestyy kiihtyvällä tahdilla, ja valmistelut ovat loppusuoralla. Videosta puuttuu enää oikeastaan alku, mutta jos tiukille menee, jääse pois. Julkaisuajankohtaa en ole vielä päättänyt, mutta mahdollisesti se venyy sinne lähemmäksi puolta yötä. Huhuja mahdollisista paljastuksista on liikkunut monenlaisia. Jotkut väittävät, että Untitled Super Project paljastettaisiin, ja toiset uskovat vahvasti, että Lammasliivit Vol 5 sekä Chronicles of Ryback: Part II tekisivät debyyttinsä. Toiset kertovat Lammasliivi Productionsin pistävän vihdoinkin pillit pussiinsa ja lopettavan samalla tämän säälittävän sähellyksen.

Aika on lähellä, aika on koittava…

06
Jul

Uusi blogi (taas)

Kuten aikaisemmin totesin, petyin hieman Blogspotin blogiin, ja kun Hakkiz tätä WordPressiä käytti, ajattelin kokeilla sitä itsekin. Samalla onnistuin yhdistämään hieman tuota kauan puhuttua kotisivua ja muuttamaan blogin ilmettä eeppisemmän suuntaan.

Tässä se siis on. Lammasliivi Productionsin virallinen blogi, joka käsittelee monenlaisia asioita. Sain jopa siirrettyä vanhan blogin postauksetkin tänne, ja uutuutena varmaan huomaattekin tuollaiset pienet sivut, joissa kerrotaan LLP:n projekteista sekä historiasta… ja minustakin vähän.

Toivottavasti pysyn tyytyväisenä tähän blogiin ja ainakin hyvältä se vaikuttaa. Mahdollisesti pieniä muutoksia esim. ulkoasuun, uusia sivuja tai uutta sisältöä voi olla vielä tulossa =)

Toivottavasti jaksatta lukia!