Forza 2 - enemmän kuin autopeli

Viime viikot ovat menneet tehokkaasti Forza 2:n parissa. Microsoftin superautoilupeli on nimittäin melkoinen pakkaus, vaikka vikojakin pakettiin kuuluu. Sisällöllisesti harmittaa eniten ratojen vähäinen määrä. Oikean maailman radoista tarjotaan virtuaaliversioina Suzuka, Road Atlanta, Mugello, Sebring, Nürburgring, Silverstone, Tsukuba sekä Laguna Seca. Näistä Silverstone on visuaalisesti tylsä, eikä Sebringistä pidä kukaan. Suzuka sen sijaan osoittautui yllättävänkin hauskaksi radaksi. Se tarjoaa sopivassa suhteessa suoria, nopeita mutkia, hitaita mutkia ja kaikkea siltä väliltä. Aitojen kilparatojen päälle lyödään vielä kuvitteellisia raitteja: Maple Valley, Sunset Peninsula Infield, Nissan Speedway, New York sekä rasittava testirataviritelmä.

Jokaisesta radasta (paitsi Nyrrestä) on ajettavissa lisäksi lyhyempiä versioita, joistakin jopa useampia. Täysin kuvituksellinen ja mielikuvitukseton testirata voidaan ajaa joko yhtenä pitkänä pötkönä tai ties kuinka monena lyhyempänä rinkulana. Kaikilla (?) voi vielä kaahailla “väärään” suuntaankin, jotta ratamäärä saataisiin mahdollisimman suureksi.

Todellisuudessa ratatarjonta jää kuitenkin hieman laihaksi. Todellisia helmiä ovat oikeastaan jo kehuttu Suzuka, Maple Valley ja Laguna Seca. Etenkin jälkimmäisen legendaarinen mäkisupermutka on aina yhtä hauska ja pelottava, riippuu vähän ajaako takana itse Hamilton.

Yksinpeliä jauhaessa radat tulevat vähän turhan tutuiksi, ja yleensäkin tekoälyn kanssa kilvoittelemiseen tahtoo kyllästyä uratason noustessa lähelle maksimia. Verkossa asiat ovat kuitenkin toisin, sillä kahdeksan pelaajan skaboissa jännitystä riittää yleensä lähdöstä maaliin. Jos vaurionmallinnus asetetaan lisäksi simulaatiolle, kannattaa kolareja vältellä tosissaan - muuten komea rengasvalliosuma koituu pian kohtaloksi. Useimmiten vahingot on käännetty nuppiin, ja joskus jälki on sen mukaista.

Verkkopeli on toteutettu mainiosti. Yksinpelissä autoihin käytettävää rahaa voi kerätä kavereiden kanssa ajellessakin, eikä turhia rajoituksia ole. Serverin isäntä voi määritellä asetukset tarkasti ja kattavasti aina käytettävistä avuista ja kuvakulmista auton tehoon ja valmistusmaahan saakka. Radalla lagia ei suomalaisten kesken pahemmin näy, ellei jollakulla ole kovin ruuhkaista kaistaa.

Kisoja voi tosiaan ajaa vakioautoilla tai sitten omasta autotallista löytyvillä viritetyillä rasseilla. Näin tapahtumiin saadaan vaihtelua. Joskus on kiva paahtaa Peninsulan suorilla kaasu pohjassa R2-luokan tykeillä, joskus taas asettuu mieluummin Minin ratin taakse.

Joskus ajot yltyvät sanoinkuvaamattoman jännittäviksi, kun ajaa aivan toisen peräpuskurissa kiinni, eikä näkyvyyskään ole paras mahdollinen. Siinä sitä sitten koittaa välttää osumasta vastustajaan, mutta yrittää samalla pitää eron mahdollisimman pienenä, jotta ovelan ajolinjan, imun tai vaikka vastustajan virheen takia pääsisi nopeasti kuittaamaan. Ohittaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Osa kuskeista osaa valita ajolinjansa niin, ettei tilanteita pääse syntymään. Oman yllätysmomenttinsa kisoihin tuovat erilaiset autot. Toisaalta samoilla autoilla ajettavat kisat pistävät taidot todella puntariin ja pysyvät yleensä sangen tasaisina.

Jos radalla tapahtuu jotain epäilyttävää, voi tapahtumat tarkistaa tallennettavista uusinnoista. Uusintojen toteutus on kuitenkin hieman huono, sillä etenkin käytettävyydessä riittäisi korjattavaa. Nyt lähes jokaista napinpainallusta seuraa pieni lataustauko. Lisäksi TV-kameraa jäljittelevät valmiskuvakulmat ovat aika heikkoja ja yllätyksettömiä.

Hekumaalisista hetkistä voi napsia myös kuvia (Joku jo varmaan huomannutkin tämän). Näin voi todistella vaikkapa kokemiaan vääryyksiä tai tallentaa muuten vain eepillisiä hetkiä. Harvemmin kolarit jäävät kaivelemaan niin pahasti, että niiden takia pitäisi alkaa osoitella sormella oikein kuvien kera. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, etteivätkö kisatapahtumat nostaisi pintaan tunteita. Jälkeenpäin tilanteita muistellaan joka tapauksessa huvittuneena.

Jo ensimmäisen Forzan erotti muista autopeleistä sen tyylikäs maalaustyökalu, joka tekee kakkosessa paluun entistä uhkeampana. Sen avulla voi luoda oikeasti komeita maalauksia autoihinsa ja nyt vieläpä aikaisempaa helpommin, sillä mukana on hyviä paikkauksia edelliseen verrattuna. Työtä ja keskittymistä vaaditaan kuitenkin, jotta syntyisi eepillisiä taideteoksia. Lisäksi pitää oikeasti osata tehdä jotakin, ja minähän en tietenkään osaa. Sen tietää Haksokin.

Erittäin toimiva verkkopeli, kattavat muokkausmahdollisuudet ja yleensäkin laadukas toteutus nostavat Forza 2:n melkoiseksi autoilueepokseksi ylitse tavallisten kaahailujen. Valittamisen aihettakin tarjotaan, joten vielä riittää petrattavaa jatko-osaan. Miten olisivat todelliset supergrafiikat tai dynaamiset sääolosuhteet? On myös mielenkiintoista nähdä, korjataanko ratapuutosta (maksullisella) ladattavalla sisällöllä.

Joka tapauksessa olisi tyhmää jättää Forza 2 väliin, mikäli omistaa Xbox 360:n ja autopelit ovat vähänkään lähellä sydäntä. Se tarjoaa paljon sekä noviiseille että HC-jannuille. Ratin kanssa ilmeisesti vielä paljon enemmän. Jos taas muunlainen ajelu on enemmän mieleen, tarjoavat kesäiltojen ratoksi viihdettä Colin McRae sekä supisuomalainen Flatout: Ultimate Carnage, josta kenties laadukkaampaa tarkempaa juttua rustailen myöhemmin.

No Easy Way Out

Kas kas, jälleen kaksi viikkoa vierähti ilman blogahdusta. Toisaalta nyt on jotain oikeaa tarjottavaakin puhtaan paskanjauhannan lisukkeeksi.

Kuten joku varmaan muistaakin, pidettiin tuossa toukokuussa jääkiekon MM-kisat. Toki, Suomi hävisi finaalissa Kanadalle. Tappio ei sinänsä yllättänyt, sillä onhan noita tullut nähtyä jo muutamat kappaleet. Taisteluvoitot ja muista joukkueista etenkin Venäjän otteet kaukalossa sen sijaan tarjosivat huikeata viihdettä, jollaista ei liian usein saa. Siispä koostin videon, jossa nämä asiat nousevat esille.  Videon voi ladata tästä. Jos kuitenkin olet valtavan kiireinen, etkä halua tsekkailla tuotosta parhaalla mahdollisella laadulla, voit katsastaa sen Youtubesta.

Kyseessä ei ole maalikooste, eikä kooste turnauksen supereimmista tilanteista. Toivottavasti joku kuitenkin tykkää videosta.

Minä olen koukussa Forzaan!

Teemu, nyt se on tehtävä!

Teemu Selänne on suomalaisen jääkiekkoilun ja yleensäkin suomalaisuuden ikoneita. Vuosikausia huipulla kiekkoillut Tiimu ei kuitenkaan ole voittanut mitään suurta, ellei SM-liigan kultamitalia lasketa. Plakkarissa taitaa olla hopeamitali sekä MM-kisoista että olympiakaukaloista. Nyt mies on herännyt uuteen kevääseen, ja Anaheimilla on mahdollisuus napata poika kotihallissaan.  Voitot ovat 3-1 Anaheimille, joten olisi liian tyypillistä, jos Alfreddsonin johtama Ottawa tästä vielä mestaruuteen nousisi. Teemulle mestaruuden soisi enemmän kuin kenellekään muulle.

Ilmaan minkäänlaista aasinsiltaa siirryn kertomaan omista asioistani. Lakki tuli viikonloppuna. Mukana tilille valui yllättävän suuri määrä rahaa, mistä kiitokset kaikille lahjoittajille tietenkin. Lakitusta ennen kävin kuitenkin Oulussa pääsykokeissa. Kebabin syömisen ohella pääsin nauttimaan kaban veljen kissan seurasta. Niin ja pelaamaan Wiillä. Ja tapasinhan minä itse kabankin! Tuoreimpana merkintänä aikakirjoihin voidaan rustata Shadowrun-revikka, jonka KonsoliFINissä julkaisin eilen. Sangen monnikkaaksi peli loppujen lopuksi kehittyi.

Suunnittelupöydällä pyörii edelleen kaikenlaista juttua, josta toivottavasti osa näkee päivänvalon ennen tuomion… palvelukseenastumispäivää. Jostain vain pitää inspiraatiota repiä.

LELELE

Perjantainahan julkistettiin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Keväällä kirjoitin äidinkielen, matematiikan, fysiikan ja kemian, joista kaksi ensimmäistä menivät pitkälti niin kuin oli tarkoituskin, vaikka harjoittelu kieltämättä jäi vähille. Molemmista siis rapsahti L, jee. Fysiikka putosi YTL:n tarkastuksessa viidellä pisteellä L:stä E:ksi ja kemia nousi pisteellä, mutta sen arvosana pysyi edelleen E:nä. Kun näihin lisätään syksyn englanti ja ruotsi, on tuloksena kolme ällää ja eetä.

Suht tyytyväinen olen, sillä panostus kirjoituksiin tosiaan ei mikään valtava loppujen lopuksi ollut. Lukuloma men vähän vahuiluksi, kun tietenkin tahtoi sanoa itselleen aina “Ehkäpä minä huomenna ne kirjat kaivan”. Lopulta aktiivista kertausta tuli ainetta kohden aika vähän. Ei sitä turhaan kahta ja puolta vuotta koulun penkillä istuttu kuitenkaan.

Aina on parantamisen varaa. Uusimaan en silti lähde, sillä toivottavasti näillä näytöillä se opiskelupaikka irtoaa.

This is Spartan!

Viime viikonloppu oli hurja, eikä pelkästään euroviisujen sekä MM-lätkän takia. Pyörähdin nimittäin lauantaina Helsingissä testaamassa Halo 3:n betaa muun KonsoliFINin possen kanssa. Yhdelle päivälle junamatkoja kertyi hieman alle kahdeksan tuntia. Lähtö Kokkolasta tapahtui 7.33 ja paluu 22.33, enkä kertaakaan käynyt tuona aikana vessassa saati nukkunut matkoilla. Melkoinen saavutus siis, kun ottaa huomioon vähäiset yöunet ja matkan aikana juodun nesteen määrän.

Nojoo, tunnelmia siitä tärkeimmästä eli Halo 3:n betasta voi lukea KonsoliFINistä. Kolmisen tuntia kestäneen testaustilaisuuden aikana olin kuin liimattuna moninpelin parissa, vaikka muutakin aktiviteettia paikalta löytyi. Kahden ja puolen tunnin jälkeen uskaltauduin koskemaan Microsoftin paikalle tuomiin pöydän antimiin, jotka maistuivatkin siinä vaihessa oikein hyvin.

Reissu oli melkoisen onnistunut, ja kotiin tullessa fiilis oli hyvä. Lähes 60 euron maksaminen matkalipuista ei haitannut käytännössä lainkaan, sillä pelaamisen ohella pääsi näkemään näitä nettituttuja useampiakin. Mannerlaatat värisivivät eeppisyydestä, kun Jumala ja Paavi vihdoinkin kohtasivat. Lisäksi mukaan tarttui komea Halo 3 -paita.

Minulle ei tosiaan makseta siitä, että näytän tyhmältä kuvissa. Muuten olisinkin sangen rikas mies. Hiuksetkin olivat sekaisin, kun juuri edellä mainittua miehekästä paitaa olin kokeillut ylleni. Ei tuota keskiviikkoa oikein malttaisi odottaa.

Pelaaminen on ehdottomasti otettava vakavasti. Katse ei tiukkojen matsien aikana käväissyt kertaakaan lätkäruudussa. Ei varmasti!

Onneksi minun ei sentään tarvitse kasvattaa siipiä, sillä Hannahan ei tunnetusti viisuja voittanut. Eipä kyllä Ruotsikaan pahemmin menestynyt. Ennustukseni 4-2-tappiosta Venäjälle välierässä meni totta kai sekin väärin, niinhän sen oli tarkoituskin. Harmi, etten ehtinyt vastaavaa ennustusta esittää finaalista, silloin olisin osunut sentään oikeaan. Tai no, ajan virran tuntien koko homma olisi mennyt uusiksi. It’s all connected.

Täytyy myöntää, ettei odotuksia Suomen jääkiekkojoukkuetta kohtaan tälle keväälle ollut kovin suuria, joten jo pelkkä hopea oli iloinen yllätys. Näin en finaalitappiota valtavasti jaksa surra, vaikka odotukset totta kai finaalipaikan varmistuttua nousivatkin. Tiedä sitten, onko jokin minussa vialla. Kanadan vahvuus tiedettiin etukäteen. Vaikka se kuinka alkupeleissä taisteli Saksan ja Norjan kaltaisten jääkiekkojättiläisten kanssa tiukastikin, osasin arvata varsin hyvin, että tärkeissä peleissä kanadalaiset ovat terävimmillään. Eipä tuota Rick Nashiäkään voi muuta kuin ihmetellä, kuinka hieno pelaaja hän on. Valitettavasti Barret Jackman ja Jarkko Ruutu eivät ottaneet yhteen finaalissa lainkaan.

Ja nyt olisi kivasti nauhoitettua matskua koneella, mitähän noillekin tekisi…

Viisuvoittaja selvillä

Olen päättänyt, että tämän vuoden Euroviisut voittaa Sveitsi. Jalon juustomaan edustajana toimii itse DJ Bobo Vampires are alive -kappaleella. Jos ette tiedä, kuka DJ Bobo on, hävetkää. Kurkatkaa vasta sitten Wikipediaan. Hannalle en povaa suurta menestystä. Hyvällä lykyllä hän voi edetä isäntämaan säälipisteiden turvin finaaliin. Sori Liquit, mutta näin olen päättänyt. Uskon kuitenkin, että Bobon voitto on Liquitille vähintään yhtä suuri ilo kuin Hannankin menestys.

EDIT: Liquit kertoo, että Hanna onkin isäntämaan säälioikeutena suoraan finaalissa, joten eipä siinä mittään. Lupasin tosiaan hänelle kasvattavani siivet, jos Hanna voittaa.

Nyt olenkin käsitellyt Euroviisut, joten ne voi lakaista takaisin maton alle. Viime päivinä olen luonnollisesti seurannut paljon jääkiekkoa. Ja nauhoittanut sitä. Muun muassa Ovechkinin ruma taklaus ja Kärpän moka ovat menneet nauhalle. Annan Lehtoselle synninpäästön, sillä enemmänkin syyttävän sormen tulisi osoittaa surkean tehottomaan hyökkäyspeliä. Kun vastaan tulee USA tai Kanada, täytyy touhuun tulla muutos. Nähtäväksi jää, päätyykö kaappaamani materiaali kenties videoksi asti.

Nyt pitäisi jaksaa alkaa taas vääntää Electronic Artsin UEFA-palloilua, joka ei nyt erityisesti maistu. Onhan EA selvästi mennyt eteenpäin futispeliensä kanssa, mutta tehtävää riittää vielä. Varsinkin kontrolleista löytyy vihattavia puutteita.

Mielessäni on muhinut jo hyväsen aikaa maukkaita blogauksen / videon aiheita, mutta antaa niiden muhia vielä tovi.

Varjojuoksu Vol 2

Noin, nyt se on ulostettu - Shadowrun-ennakko meinaan. Juttu ehti kyteä mielessä ja työpöydällä super kauan. Ennakko sisältää samaa asiaa kuin jo aikaisemmin blogissani julkaisemani katsaus, mutta toisaalta mittavasti uuttakin. Pelitunteja on kertynyt paljon enemmän, joten käsitys pelin luonteesta on paljon parempi. Sen takia päätinkin luoda ennakon kaveriksi kovemman profiilin videon. Videon voi katsastaa ennakon lopusta YouTube-muodossa tahi sitten ladata perinteisesti koneelleen myös tästä. Palautetta saa ja pitää antaa, jotta tiedän, kannattaako tuommoinen juonnettu tyyli ottaa tavaksi.

MM-kisojen ensimmäiseltä päivältä en mitään nauhoittanut, vaikka Venäjän vakuuttavasta esityksestä jotain olisi voinutkin. Osasyynä tähän voi pitää teknisiä ongelmia.

Älkääkä kysykö mitään minulta KonsoliFINin uudesta ulkoasusta/tuosta Oblivion-mainoksesta. “I’m just doing my job”.

Lost Planet, Viva Piñata ja… Guitar Hero II?!

Blogahdustaukoa kesti taasen hurjat kaksi viikkoa. Tuona aikana ehti tapahtua yhtä jos sun toistakin asiaa. Pelasin Lost Planetin pari viikkoa sitten läpi ja sain myös tarpeekseni Viva Piñatasta. KonsoliFINissä 800 uutisen raja meni rikki (uuuu!) ja Gamerscoressa ylitettiin 18000 pojon raja. Eeppisesti tämä tapahtui Guitar Hero II:n parissa tiukan setin jälkeen. Aivan, minunkin oli pakko päästä testaamaan tuo suoranaiseksi ilmiöksi yltynyt pelisarja.

Korjatakseni tämän blogahtamattomuuteni, kokoan tärkeimmät kohdat nopeaan plokahdukseen.

Ensiksi käsiteltäköön vanhin asia eli Lost Planet. Demot lupasivat hyvää, mutta lopputulos petti jonkin verran. Graafinen loistokkuus on toki edelleen tallella, mutta etenkin juonta kuljettavat välinäytökset sekä tekoäly aiheuttivat naurunpyrskähdyksiä. Tämä ei tainnut olla tekijöiden tavoitteena. En oikeasti voinut pitää pokkaani, kun välillä ruutuun työnnettiin NIIIN kornia tavaraa, jotta huh huh! Negatiivisia huomioita korostaa kehno ääninäyttely. Vihollisten tosiaan on sekin aika surkea. Koulutetuilla sotilailla ei paikoin tuntunut olevan mitään käsitystä ympäristöstään, sillä pelaaja voi napsia rivistä sotilaista yksi kerrallaan hengiltä herättämättä sen suurempaa huomiota. Viholliset eivät myöskään suuremmalti välitä toveriensa turvallisuudesta.

Kenttäsuunnittelu ei mitään erityisiä moitteita tai kehuja ansaitse. Putkeahan tuo on, mutta eteen tulee joitakin mielenkiintoisia kohtauksia ja pomotaisteluita, jotka jaksavat pitää mielenkiintoa yllä. Toiminta on sangen miehekästä erityisesti komeiden räjähdysefektien ansiosta. Tavallinen räiskiminen tuntuu hieman munattomalta, kun viholliset eivät mitenkään suuremmalti laukauksiin tuntuneet reakoivan. Eniten pelissä häiritsevät kuitenkin animaatiot, jotka aktivoituvat esimerkiksi sankarin joutuessa räjähdyksen ruhjomaksi. Hahmo lentää tällöin maahan ja nousee pystyyn hitaahkosti. Tiedän, että tämä on tavallaan luonnollista ja realistista, mutta varsinkin pomotaisteluissa nämä animaatiot alkoivat nyppiä. Roboteilla räimiminen olikin enemmän minun mieleeni. Sotakoneilla pääsee räjäyttelemään vihulaisia tehokkaammin, näyttävämmin ja sutjakkaammin.

Lost Planetin moninpeli oli melkoinen pettymys, osittain jo mainitsemieni syiden takia. Ilmassa leijunut lagi ei helpottanut pelisessioita. Ehkä suuhun olisi jäänyt parempi maku, jos olisin päässyt kunnon suomiporukalla vääntämään, mutta nyt kävi näin. Kokemuksieni perusteella voisin heittää pelille eeppisyysasteikolla 6/10 eli hitusen keskivertoa parempi peli.

Viva Piñata onkin hieman erilainen kokemus. Pelissähän peuhataan puutarhassa, jonne voi houkutella ympäristöstä erikoisia elukoita asukeiksi. Jokaisella Piñatalla on omat vaatimuksensa, joten puutarhaa joutuu muokkailemaan aina tietyn lajin saamiseksi jäämään. Joku saattaisi tuomita Viva Piñatan lastenpeliksi sen värikkään ulkoasun perusteella, mutta sehän nyt olisi melkoinen virhe. Pinnan alta löytyy syvyyttä, ja puutarhan muokkaaminen on oikeasti hauskaa. Graafisesti peli on näyttävä ja mukavan värikäs, mikä on aina plussaa näinä synkkinä aikoina. Raren peliin ymppäämä huumori sekä suloisen lutuiset hahmot saavat suun kerta toisensa jälkeen vääntymään hymyyn. Herranjestas, nehän saivat väännettyä hyttysestäkin söpön elukan!

Piñatojen parissa peuhastaminen sopii kaikenikäisille. Pelistä puuttuu kuitenkin suomenkielinen lokalisaatio. Pidemmän päälle Piñatojen parittaminen käy tylsäksi, mutta kyllä puutarhaa yli 10 tuntia hoitaa mielellään. Peli-ikää olisi voinut kasvattaa vaikkapa hieman parempi verkkototeutus. Nyt täytyy tyytyä lähettelemään kavereille Piñatoja. Sekä parittamaan näitä. Ja parittamaan lisää.

Taas tiukka paikka heittää minkäänlaista arvosanaa pelille, mutta eiköhän tuo 8/10 anna tarpeeksi hyvän kuvan.

Guitar Hero II:n parissa olen viettänyt aikaa mukavasti viimeisimmän viikon aikana. Yllätyin, kuinka nopeasti pelin henkeen pääsee mukaan. En ollut aikaisemmin koskenut pahemmin rytmipeleihin, mutta nyt olen läpäissyt uramoodin mediumilla sekä kaksi ensimmäistä biisisettiä hardilla. Kieltämättä tuo hard on ehkä jo vähän liian kova pala minulle, kun tämmöinen käsi olen.

Pelin biisivalikoima ei valtavasti minulle tuttuja nimiä sisältänyt, mutta useimmat sopivat siihen loistavasti. Cheap Trickin Surrender jäi välittömästi soimaan päässä, olihan kyseessä ensimmäisiä soittamiani biisejä. Mielenkiintoisena ilmiönä on mainittava efekti, joka syntyy helposti varsinkin vaikeammilla vaikeustasoilla pelatessa. Soitettavat nuotit rullaavat ruudulla niin kovaa, että niitä seuratessa silmät sekoavat täysin. Kun hard-session jälkeen koittaa katsella vaikkapa tietokoneruutua, on siinä näkyvä teksti yhtä söherrystä ilman silmien siristelyä.

Onhan tuo Guitar Hero II melkoinen pakkaus joka tapauksessa, vaikkei ehkä ihan minun pelini olekaan. Olenhan käsi, enkä julmetusti aikaa jaksa harjoitteluun pistää. Ennemmin vaikka hankin oikean kitaran ja alan sillä soitella. Jokaisen pelaajan tuota täytyy kuitenkin kokeilla. Pakko on, aivan pakko. Tälle pelille en arvosanaa anna, kokeilkaa itse, sillä se kannattaa. Vielä näin ennen nukkumaanmenoa on välttämätöntä mainita tuosta kauhistusta herättäneestä päivityksestä. Minulla se ei aiheuttanut mitään ongelmia. Peli ei ole kaatunut kertaakan.

Niin joo, onhan tässä yhtä sun muuta työn alla ollut, kun en ole blogiin kirjoitellut. Ehkäpä jotain juttua tulee näkyville lähipäivinä.

Ensi viikolla alkavat muuten työt =I Ja huomenna/tänään MM-kisat! Johan nyt.

Messiaan uusi tuleminen lähenee

Tiistai oli hyvä päivä. Sen lisäksi, että Steven Seagal juhli 56-vuotissynttäreitään nyt 10. huhtikuuta, julkistivat Microsoft ja Bungie vihdoinkin Halo 3 -betan aikataulun. 16. toukokuuta on maaginen päivämäärä. Hupi loppuu 6. kesäkuuta.

Lisäksi kauppapaikalla julkaistiin video, joka sisältää paljon asiaa Halo 3:n moninpelistä (lataa Bungien sivuilta). Seuraa mahtipontisuutta tavoitteleva mutta kuitenkin väistämättä säälittävyyteen vajoava analyysi. Fanipojan vouhotusta.

Maailman paras verkkosivusto

Tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä, että koko Internetin paras sivusto on amazingcatcollection.com. Oikeasti. Kuka muka voi väittää huonoksi sivuja, joilta löytyy kasapäin söpöäkin söpömpiä kuvia killeistä. Jos ei täydellisesti kissoja vihaa, saa tuolta piristystä surkeaankin päivään. Samoilla linjoilla kulkee WiiKitty.com, joka pistää killit ja Wiin samoihin raameihin. Monnikkaita kuvia tuollakin!

Oma panokseni Internetin ylisöpöihin kissakuviin:

 Kissa meni kaappiin muuten ihan vapaaehtoisesti ja useampaan otteeseen.